—"Niin julkisesti kuin se on paronin, lääninsihterin ja muiden wirkamiesten saapuwilla kansliassa."
—"Uskotteko minun eilen illallisessa puwussani woiwan tulla heti tunnetuksi?"
—"Se on tuskin epäiltäwä, etenkin, jos paroni on niin onnellinen, että jo entuudesta teidät tuntee."
Olga punastui, waan sanoi järkiään wakuudella:
—"Nyt olen päättänyt. Hywä ystäwä, te saatte wiedä minut paronin eteen Simpsana, Kulakowin orjana, mutta sitä ennen, odottakaa, tahdon olla wähän yksinäni."
Olga pakeni yölliseen wankihuoneesensa. Kun hän wähän ajan takaa sieltä palasi, Iwonen ja hänen waimonsa kääntyiwät hämmästyksellä häntä katselemaan. Olga oli niin täydellisesti kauniin nuoren miehen muotoinen, että tarwittiin tuon hywän pariskunnan koko tuttawuus häntä tuntea Olgaksi. Runsas pimeä tukka oli taitawasti laitettu hajallaan walumaan kahden puolen olkapäille, musta silkkihuiwi oli kömpelösti kääritty kaulan ympäri, ja wyö oli huolettomasti wiskattu solmuun harmaan, kantapäihin ulottuwan sarkanutun päälle. Kukaan ei woinut, häntä nähdessä, sanoa muuta kuin että siinä oli joku karjalaisia talonpojan poikia.
—"Hahaha!" käwi Iwonen nauramaan: "Ja mitä arwelette nyt tehdä tuossa puwussanne?"
—"Arwelen näin tulla kansliaan ja siellä paronin edessä wastata puolestani."
—"Mutta jos tulette sitä katumaan?"
—"Minun päätökseni on luja."