—"Hywä neiti Olga, minä ymmärrän aikomuksenne ja näen läpi ajatuksenne. Minäkään en olisi keksinyt niin oiwallista keinoa, sentähden kiitän jo edeltäpäin ilosta, jonka minulle walmistatte. Neiti Olga, uskokaa, se menestyy oiwallisesti, he eiwät ole sen wiisaampia, he eiwät näe etemmäksi nenä=warttansa kaikella wiisaudella millä ylpeilewät. Minä olen kohta walmis teitä seuraamaan."
Näin warustettuna, Olga astui siis Iwosen perästä paronin eteen. Jokainen kanslian herroja kääntyi uteliaasti katsomaan tuota raiwoisaksi sanottua nuorta wankia. Mutta kukaan ei ollut odottanut nähdä mitä näkiwät. Tuota ihanaa nuorukaista, jonka silmistä loisti teräwä äly ja awonainen katsanto, ei tahtonut kukaan uskoa pahantekijäksi.
Paronin silmät kohtasiwat myös wangin silmiä. Hän tuskin woi peittää wapsausta, minkä tämä katsaus waikutti. Oli kuin tulinen nuoli olisi säwähtänyt hänen olentonsa läpi. Hänen oli mahdoton selittää mitä nuo säihkywät silmät hänelle muistuttiwat, ja hän tarwitsi koota ajatuksiansa ennen kuin woi alkaa puheensa. Tämän wähän äänettömyyden ajalla Iwonen astui esiin, ojensi paronille lipun, missä oli wangitsemisen käsky. ja täytännön kertomus. Sitä pikaisesti silmäiltyä, paroni wihdoin kääntyen wankiin päin alkoi:
—"Sinä olet Simpsa?"
—"Olen."
—"Ja olit howineuwos Kulakowin orja?"
—"Olin."
—"Ja karkasit sieltä wiime elokuun lopulla?"
—"Minä läksin sieltä silloin."
—"Ja eilen illalla sinä otettiin kiinni tässä kaupungissa."