—"Niin teille, paroni, se woi olla kylläksi! Onhan katkeraa kuulla totuutta sen, joka on tottunut kuulemaan waletta ja petosta liukastelewain ystäwäin huulilta. Mutta minulle ei ole wielä kylläksi", jatkoi wanki lujuudella. "Teidän lakimme on seitsemän wuotta sitte antanut wapauden sadoille orjille, joita entiseen aikaan oli tänne tuotu Wenäjältä. Te paroni ja käskyläisenne olette tehneet kaikkea, pidättääksenne heitä tässä orjuudessa. Kowain isäntäin ystäwänä, te olette lain nimissä lähettäneet jälleen jokaisen, ken on tiennyt ja tahtonut wapauttansa käyttää ja hankkia etuansa toisaalla. Uskokaa minua, se ei saa kestää kauemmin. Minä koetan ettekö joskus näissä 'orjissa' tule kunnioittamaan wapaita ihmisiä, joilla on oikeus määrätä työnsä ja toimensa. Minä koetan auttaako korkea wirkanne teitä kauemmin, puolustaissa laittomuutta ja rikosta, minä koetan löytäwätkö wiekkaat ystäwänne aina teissä turwaa pyhiä, wannotuita lakia wastaan."
—"Hirmuista, julkista häwäistystä!" huusi paroni.
—"Ja sitä wangilta, orjalta, Kulakowin orjalta!" huusi Rosenlund.
—"Kurjalliset olennot!" huusi wanki. "Totuus on teille häwäistys, kun se alentaa kuwitellun arwonne. Te tahdotte hallita silloin kuin teillä ei ole muuta tehtäwää kuin noudattaa lakia. Te olette itse orjina pahoille himoillenne. Kauhistukaa sitä, jos mikään teitä kauhistuttaa, ja palatkaa tekemään oikeutta, joka on welwollisuutenne."
Tämä oli enemmän kuin paroni ja Rosenlund woiwat kärsiä. He hyppäsiwät istuimiltaan, paroni tempasi pöydältä kellon ja alkoi soittaa hätäisesti. Kaikki käskyläiset juoksiwat esiin. Paronin muoto oli mustettunut. Hän huusi kowemmin kuin koskaan ennen oli huutanut.
—"Hän on hurja! Itse pahahenki ihmisen hahmossa, kapinan nostaja, antakaa hän Iiwanan käsiin!" huusi hän pian hengittämättä.
Malttamatta odottaa Iiwanaa, paroni aikoi tarttua wangin rintaan, syöstäksensä häntä ulos kansliasta. Hänen silmissään paloi hirweä wihan raiwo. Silloin yhtäkkiä wanki awasi wyönsä, wiskasi päältänsä sarkawiitan ja laski pitkät kiharansa walumaan hienolle kaulallensa. Hänen suuret hehkuwat silmänsä kohtasiwat paronin, ja hänen huulillaan leikitsi suloinen hymy, jossa wiaton nuoruuden ilo ja tilaisuuden tuottama hieno iwa oliwat sisällisesti yhdistettyinä.
Paroni oli kuin nuolella ammuttu. Rosenlundin silmät seisoiwat nurin päässä.
—"Olga!" oli ainoa sana, joka pääsi paronin huulilta.
Silloin tuli owesta huoneesen Iiwana. Hän seisattui tuokion, katsahti ympärilleen ja syöksi tytärtänsä kohti, puristi hänet syliinsä huutaen: "Olga, minun Olgani!"