—"Kuulkaa, lapset, se onneton tapaus woi kääntyä meille suurimmaksi onneksi. Sentähden minä en koskaan epäile täyttäessäni hänen käskyjänsä, olkoot ne waikka kuin hurjia, ne kääntywät kuitenkin meille wihdoin onneksi. Käskeköön hän minua tuleen, minä olen walmis. Mutta olkaa, minulle tuli hywä ajatus päähäni. Tänään olen niin iloinen, että woin tehdä kaikkea, luulen tämän olewan oikean onnenpäiwän. Koko maailma näyttää olewan minulle tarjona. Woisin antaa teidät wihkiä tänä=iltana ja nähdä teidät onnellisina."
—"Tänä iltana?" huusiwat Olga ja Simpsa yhtaikaa.
—"Niin, ihan tänä iltana, sillä ehkä jo huomenna sinun, Simpsa, täytyy matkata pois. Siis, lapset, parasta on tänä iltana."
—"Minä en toiwo mitään parempaa", sanoi Simpsa puristaen Olgaa syliinsä.
—"Se on totinen tosi, ett'en häissänne koskaan woi olla iloisempana kuin tänä iltana. Kutsumme waan papin ja monjaita ystäwiämme."
Molemmat nuoret syleiliwät Iiwanaa ja sitte toisiansa. Waan Olga huokasi sywästi, ja hänen silmiinsä tuli kyyneliä.
—"Waan sinä et ole oikein iloinen, Olga", sanoi Simpsa, häntä suudellen. "Onhan kaikki mennyt paremmin kuin osasimme toiwoa. Tänä iltana olemme yhdistetyt, emmekä tarwitse nyt mitään pelätä."
—"Sen kaiken näen minäkin, waan en tiedä mikä se on, joka minua pian wapisuttaa. Minusta tuntuu kuin joku hirweä onnettomuus olisi tulossa", sanoi Olga huokaillen.
—"Ja minä en näe yhtään syytä pelkoon", sanoi Simpsa. "Katso, aurinko paistaa heleästi, sen walossa ei menesty mitkään kawaluuden juonet. Kun ilta pimenee, silloin meitä ei woi mikään ihmis=woima enää eroittaa. Ja uskotko, Olga, kun onni kerran on suotuisa, niin se wie yhä eteenpäin kuin hywä purjetuuli laiwaa."
—"Mutta laiwa saattaa tarttua salaiselle karille ja niihin musertua."