—"Ja hän oli tyytywäinen, wai kuinka?"
—"Hän tuli niin iloiseksi, ett'ei woinut wastata. Hän olisi luwannut minulle kaikki. Mutta, paroni, saatte pian omilla silmillänne nähdä hänen ilonsa. Hän oli jo tänä päiwänä walmis lähtemään uuteen toimeensa."
—"Ja sanoithan, ett'ei wirka ollut wielä awonaisna?"
—"Minä sanoin sen. Waan se ei tehnyt mitään muutosta. Kaikki meni kuin oli aiottu. Sain kohdastaan hänen sekä waimonsa suostumuksen. He tahtoiwat jo tänään tulla näkemään huoneet, jotka te, paroni, olette luwanneet minulle asunnoksi, niin pian kuin häät owat ohitse ja joudumme muuttamaan."
—"Ja Olga sitte?"
—"Hän oli wielä heikko tautinsa perästä, josta tuskin oli wielä oikein parantunut. Hän oli kyllä wastoin, mutta kun näytin kirjeenne ja saiwat kuulla, ett'ei kysymys ollut enää paronin passarista, waan wirkamiehestä——"
—"No no, sillä ei ole niin kiirua, waan se on yhtä kaikki. Pää=asia on, että hän suostuu. Minä arwelen sinulle enemmän kuin aaweksit. Sinä saat asunnon tässä rakennuksessa, nimittäin pari huonetta alakerrassa, woit olla kuitenkin wirassa maalla, waikka arwelen käyttää sinua täällä kaupungissa. Waimoni matkustaa tänä kesänä ulkomaalle ja jää sinne aina tulewaan kesään. Ja arwaatko mitä olen aikonut?"
Grönros hölmistyi, punastui ja katsoi epäilewin silmin paroniin.
—"Minä arwelen", jatkoi paroni hymyillen, "antaa talouteni Olgan hoidettawaksi. En tunne ketään, jolle sen uskoisin paremmin kuin hänelle. Hän on hywin kaswatettu, sinun uusi wirkasi korottaa hänet siwistyneihin seuroihin, minun tuttawani tulewat hänen tuttawiksi, hän ajelee kaupungissa milloin haluaa, minun hewoseni ja waununi owat hänelle aina altisna. Ja sinullekin Olgan tähden on jokainen seura awoinna. Woitko arwata mikä etu se on? Se on toista kuin istua maalla jonkun papin tahi puoliherran kansa ja kuunnella heidän wiisaita puheitansa puista heinistä. Ymmärrätkös nyt sen?"
—"Se on kaikki hywä, mutta, paroni, minua peloittaa, jos Olga"——