Grönros nosti silmänsä naiseen, ja kohtasi wanhan äitin silmät, joka naurusuin antoi hänen itseään syleillä. Hänen kätensä herwahtiwat alas, waan nyt oli kaikki hänen rohkeutensa mennyt. Hän ei tiennyt enää miten hänen oli kohtaaminen Olgaa.
Waan Iiwana ei antanut hänelle pitkää miettimisen aikaa. Hän meni hänen wiereensä puhelemaan tulewista talouden asioista.
—"Sehän nyt oiwallista oli, että paroni päätti pysyttää sinut täällä kaupungissa. Maalla wirka ja kaupungissa toinen ja sitte wapaa asunto itse paronin asunnon ja huoneiden alakerrassa. Kun onni kerran käy ihmistä sysäämään ylös, niin se tekee sen loppuun asti, wai miten sinä arwelet siitä, wäwy?"
—"Minä arwelen, että—että se on se, jota minäkin arwelen."
—"Meille wanhemmille se on hywin onnellista", jatkoi Iiwana, "että sillä tawoin saamme hywän tyttäremme pitää niin lähellä ja wielä sitä iloisempi, kun tiedämme paronin häntä niin suosiwan; onhan se niin sinullekin, hywä wäwy?"
—"Niin, minä olen arwellut aina, että mikä kerran on niin, se silloin on ihan warmasti olewa aiwan niin."
—"Totta puhuen", jatkoi Iiwana, "Olga on ollut hywin wähän taipuisa tähän naimiseen, enkä minä ole tahtonut häntä siihen wäkisin pakoittaa, mutta kun paroni ja sinä olette sitä niin lujasti tahtoneet, niin hänen oma onnensa käskee häntä siihen wälttämättömästi; eikö se ole sinunkin mielestäsi oikein?"
—"Minun mielestäni se, mikä kerran on oikein, se ei silloin woi olla wäärin."
—"Sitä minä olenkin sinusta aina luullut, sillä joka on palwellut sellaista herraa kuin paroni——"
—"Niin, hywä iwana, se sitä on palwellut."