—"Mutta tahdothan nähdä tyttäreni ennen kuin morsiusneidet tulewat ja ottawat hänet huostaansa—?"
—"Minä tahdon, hywä Iiwana, aina sitä, jota tahdon, ja jota te tahdotte."
—"No, kas sitä woi sanoa kelpo wäwyksi. Minä ja waimoni olemme olleet täydelleen warmat, että tyttäremme tulee hywin onnelliseksi. Nyt saat hänet nähdä wielä aamupuwussaan, waan sulhaiselle ja hääpäiwän aamuna ei siitä liene mitään waaraa."
Niin sanottuaan, Iiwana nousi, koputti hiljaa owea, joka wei Olgan kamariin. Grönros seisoi wawisten hänen selkänsä takana. Waikka huoneesta ei kuulunut mitään wastausta, Iiwana awasi kuitenkin owen, ja molemmat pujahtiwat sisään. Grönros seisattui wielä lähemmäksi Iiwanan selän taa eikä tohtinut kääntää päätänsä mihinkään päin.
—"Mutta mitä kummaa tämä on?" huusi Iiwana hämmästyksissään. "Huone on tyhjä ja wuode on liikuttamaton. Herrainen aika! Kuinkas minä tämän ymmärrän? En ole koko yönä, koko aamuna kuullut hiiskausta, ja kuitenkin hän on poissa! Olisiko hän täyttänyt eilisen uhkauksensa?"
—"Mitä te sanotte, appi, uhkauksensako?" kysyi Grönros nyt, tultuaan yht'äkkiä rohkeaksi.
—"Niin, hän uhkasi eilen, kun puhelimme häistä, mennä mereen, mutta me pidimme sen paljaana leikkinä."
—"Siinä, ystäwäni, näette, mitä se on tunkea ihmislapsen päähän sellaista rojua kuin tiedot ja sellaiset. Arwaahan sen, ett'eiwät ne ketään jätä rauhaan, ennenkun owat wieneet sinne, mistä ne owat tulleet."
Iiwana ja hänen waimonsa tuliwat hirmuiseen tuskaan. Onneton sulhanen arweli jotakin sanoa; mutta ei löytänyt sopiwia sanoja, ja jäi awoissa suin seisomaan.
—"Hän on saattanut mennä jonkun morsiusneidon luo", sanoi wihdoin äiti.