—"Kuulkaa", sanoi hän hiljaan, "jos saatte tietää Yrjö Eeronpojan olopaikan, niin mitä aiotte tehdä?"
—"Minulla ei ole kuin yksi työ, jota woin, joka minun täytyy tehdä, se on: tawata hänet pian, saada hänen kerallansa kokoon suuri aseilla warustettu joukko ja wiedä se huomen aamuna wiiwyttelemättä Flemingiä wastaan ja lyödä hänen matkalla olewa joukkonsa, ennenkuin se ehtii keräytyä tappeluun. Se on nyt ainoa keino pelastaa isänmaa joutumasta sotawäen orjuuteen."
—"Yrjö on tänä yönä——."
Anna keskeytti puheensa, näytti kuin hän olisi tuntenut tällä ilmoituksellaan pettäwänsä sen, joka hänelle oli rakkain maailmassa, näytti kuin koko hänen elämänsä onni olisi pyörinyt hänen kielellänsä. Hän tahtoi wielä pidättää sanansa, mutta tunsi itsensä siihen woimattomaksi.
—"Yrjö on tänä iltana", kertoi hän jälleen, "Salojärwen kylässä lähellä Mikkeliä, noin wiisi peninkulmaa tästä. Hänellä on kerallaan tuhatmiehinen joukko, joka huomenna kohtaa sotawäen Mikkelissä."
—"Sitte minä woin pelastaa hänet ja koko Suomenmaan. Te, neitsyt, olette suurimpana syynä tähän pelastukseen; isänmaanne on kohta kiittäwä teitä siitä. Fleming joukkoineen tulee ansaan, minä otan hänet wangiksi ja wien hänet Kaarle herttualle Ruotsiin. Tuuli on kohta heiluttawa hänen luitansa Tukholman portilla, ja taiwaan linnut saawat nokkia silmät hänen päästänsä ja raadella hänen ruumiinsa, niinkuin hän on raadellut tätä Suomenmaata."
—"Waan luuletteko sen kohtauksen, joka nyt on tapahtuwa teidän ja sotajoukon wälillä, tulewan waaralliseksi teille ja Yrjölle?"
—"Ihan warmaan se niin tulee. Me ehkä jokainen huomenna riipumme kaulastamme hongan oksissa Mikkelin kankaalla."
—"Mitä kummaa puhutte? He olisiwat muka niin jumalattomia?"
—"Se on sotajoukolle paljasta leikkiä. Ja muutenkin, toisen tai toisenhan on wuoro kadottaa. Mutta minua he eiwät kumminkaan wielä ripusta."