—"Minä tahdoin sanoa, että Yrjö Eeronpoika on—minun ystäwäni", sanoi wieras. "Me olemme kauan yhdessä johdattaneet sitä—tunnettehan mitä kuninkaan sotawäki on näihin aikoihin tehnyt? Miten se on ryöstänyt rauhallisia kotiamme——. Me olimme yhtenä Ilmajoella, minä olen se kuuluisa——"
—"Jumalan nimessä, ken te olette?" huusi Anna, lewotonna katsoen puhujan silmiin.
—"Te olette warmaankin kuulleet puhuttawan Ilkasta", jatkoi wieras, "siitä raiwoisasta talonpojasta, joka on tohtinut ruweta taisteluun kuninkaan sotawäkeä wastaan, joka ei ole peljännyt henkensä waaraa, asettuessaan Flemingiä wastaan, miestä, jonka edessä kuninkaat ja ruhtinaat wapisewat—sen petturin—maansa wihollisen, sen ihmiswainoojan olen minä, teidän nöyrin palwelijanne, luwannut masentaa, minä, kirottu ja jo kymmenen kertaa hirtetty, toiset kymmenen kertaa mestattu ja kolmannet kymmenen kertaa kuolijaksi ammuttu Ilkka."
—"Ilkka?" huusi Anna, waipuen istualleen tuolille ja hengittäen raskaasti.
—"Jumalan tähden, elkää puhuko niin kowasti, neitsyt. Minä olen joka paikassa kuin tulisilla hiilillä, minun päälläni riippuu jouhen nenässä teräwä miekka, jonka yksi ainoa waromattomasti puhuttu sana woi pudottaa ja saattaa halkaisemaan pääni."
—"Ja teidän asianne minulle?" kysyi Anna hiljemmin.
—"Oli se, etten tiennyt missä Yrjö Eeronpoika nyt oleksii. Minun on tarwis tawata häntä, minun tulee yhdessä hänen kanssaan musertaa Fleming petturin woima Sawossa. Minä tarwitsen nyt ja hän tarwitsee minua, muutoin olemme molemmat hukassa. Klaus on kawala kuin kettu, julma ja wäkewä kuin karhu; tietäkää, neitsyt, jokainen hetki on kallis. Minun täytyy wielä tänä yönä puhutella Yrjöä. Warmaan te, neitsyt Anna, te, josta Yrjö on puhunut minulle niin paljo hywää, myös tiedätte, missä hän on tänä yönä, missä minä woin hänet tawata huomen=aamuna?"
Annan sydän wapisi. Epäilys ja pelko oliwat kuwautuneet hänen kaswoillensa. Mies näytti sen hawainneen. Hän katseli pelolla ympärilleen ja sywä huokaus tuntui nousewan hänen sydämmensä pohjasta.
—"Te ette wastaa mitään, neitsyt? Tämä siis saa olla wiimeinen yö minulle ja Yrjölle.—Te ette tunne, että Fleming on suuren, neljän tuhannen miehisen sotajoukon kanssa matkalla Sawoon. Hänen kerallaan on julma Puolalainen, Kola Ludowski, joka ei anna armoa kellekään, ei miehille eikä naisille, ei lapsille eikä woimattomille wanhoille. Arwelkaa, että heidän joukkonsa tapaa Yrjö Eeronpojan ja Sawolaiset warustamattomina, heidän päänsä owat huomenna listityt kuin nauriit, ja minulla ei ole turwaa koko Suomessa. Koko maa on silloin wallattoman sotawäen wallassa. Tämä teidän rauhallinen kotinne ei enää suojele teitä eikä wanhempianne, kun teidän isänne jo on epäluulon=alainen."
Anna ei woinut kokonaan tukahduttaa epäluuloansa ja pelkoansa, jotka hänessä oli synnyttänyt miehen muukalainen muoto ja hänen murrettu puheensa. Äsken tullut sanoma Ilkan surkeasta kuolemasta oli hänellä wielä tuoreessa muistissa, ja asia tuntui hänestä mahdottomalta. Mutta toiselta puolen katsoen, hän ei woinut selittää, mistä mies woi tietää hänen ja Yrjön keskuudesta ja muutenkaan niinkin paljon Yrjöstä kuin hän tiesi. Ja kaikki Flemingin panetteleminen, ja se, että mies näytti niin innokkaasti ottawan osaa maan tilaan, ja wiimeksi se peloittawa waara, jonka hän luuli uhkaawan Yrjöä, ja joka ei sallinut mitään wiiwytystä, kaikki se wihdoin woitti. Yht'äkkiä näytti hänen muotonsa walistuwan. Hänen silmänsä loistiwat kirkkaasti. Suuri ajatus näytti työskentelewän hänen aiwoissansa. Hänen rintansa rupesi nousemaan woimallisesti. Koko hänen muotonsa sai uuden eloisuuden.