Kun wiimeinen ase oli annettu pois, kajahti ilmassa karkea komentoääni. Piirittäwä sotajoukko syöksyi paljastetuin miekoin joukon päälle ja alkoi kauhistawalla tawalla hakata sen sekaan. Aseettomat Sawolaiset kaatuiwat kuin heinä wiikatteen edessä. Röykköjä werisiä ruumiita makasi pihalla ja yhä wielä kalisiwat miekat. Weri juoksi jo wirtanaan ja hyytyi suuriin ylänteisin.
Ei ollut enää monisatahenkisestä joukosta kuin eräs kymmenkunta miestä jäljellä, jotka juoksenteliwat kuin suden ajamat lampaat pyöweleinsä edessä. Yksi heistä oli yrittänyt murtaimaan piiritysjoukon läpi, komentawan herran ja sotamiehen wälitse. Usea miekka yht'aikaa oli samassa osoitettu karkulaan päätä kohti; mutta ennen kuin yksikään ehti iskeä, peljäten satuttawansa päällikköä, oli toinenkin este tullut onnettoman karkulaisen ja hänen wihollistensa wäliin. Muori naisihminen wallaswäen waatteuksessa oli sotajoukon takaa kenenkään huomaamatta syössyt juuri piiristä ulos päässeen pakolaisen wastaan ja pusertanut molemmat käsiwartensa hänen ympärilleen.
Eräs sotamies nosti miekkansa ja heristi sillä leikatakseen yhdellä woimallisella iskulla karkulaismiehen ja naisen yhteen puristuneet päät, kun wieressä seisowa hämmästynyt sotaherra pikaisesti tarttui sotamiehen miekkaan ja seisautti uhkaawan siwalluksen.
Nuoren naisen silmät oliwat käännetyt sotaherraa kohti.
—"Ilkka!" huusi hän niin, että kaikki ympärillä olijat sen kuuliwat.
Kamala nauru kuului silloin joukosta.
—"Hän huutaa awuksensa Ilkkaa", sanoiwat kaikki, jotka oliwat kuulleet neidon huudon.
Upseri tarttui neidon käteen, weti sen irti miehestä, jota se piteli ja kuiskasi:
—"Anna, te suotte warmaan minulle anteeksi wähäisen petoksen, jota wirkani on pakoittanut minua käyttämään. Minä olen kuninkaan kapteni Kola Ludowski, ja tämä Yrjö Eeronpoika, jonka olette saattaneet minun käsiini, on nyt minun wankini. Kuningas ja hänen korkea maaherransa Klaus Fleming palkitsewat teidän intonne."
Anna hämmästyi. Hän weti kätensä pois Kolan kädestä ja tahtoi jälleen puristua kiinni Yrjöön. Mutta pari sotamiestä oliwat tarttuneet häneen ja riuhdaisseet hänet pois Annan käsistä. Ja, kun Anna kääntyi katsomaan, sotamiehet oliwat jo sitoneet Yrjön kädet selän taa wahwoilla köysillä. Annan silmistä näkyi suurin inho petollista upseria kohtaan. Mutta nähtyään Yrjön katoawan sotamiesten joukkoon, oli epätoiwo ja murhe kohta tullut tämän ensimmäisen tunteen sijaan. Hän näytti kokonaan murretulta.