Herättyänsä hän kuuli taas owessa jotain ramisewan. Sen saranat wingahtiwat, ja se alkoi awautua.
—"Ken siellä?" huusi hän äkkiä, hypähtäen ylös wuoteeltaan.
—"Minä olen, Ebba rouwan sisäpiika ja Anna neitsyen yökumppali; minä olen tunnettu Pirjon nimellä. Mutta ensiksi minun pitää waroittaa teitä olemaan hywin hiljaan. Te saatte ensin minut nähdä."
Niin sanoen Pirjo iski tulta, sytytti lyhtynsä ja näytti kaswonsa sen walossa. Hän oli jotenkin siewä nuori nainen, mutta hänen kaswoissaan oli jotain, joka ei Yrjöä miellyttänyt. Niissä oli jotain irstasta, jota hän kuitenkin näytti hiukan peittäwän.
—"Mitä tahdot sanoa, ja ken sinut on tänne lähettänyt?" kysyi Yrjö.
—"Hiljaan, hiljaan! Meillä ei ole niin kiirettä. Anna neitsyt ei ole wielä joutunut, mutta puolen tunnin perästä hän teitä odottaa."
—"Missä, ja hänkö se on sinut lähettänyt?"
—"Hiljemmin, hiljemmin! Ettehän toki enää epäille? Luuletteko minun ilman asiaa puolen yön aikana lähteneeni tänne pimeisin wankikomeroihin, joissa linnan haltijat kummittelewat niin että ihmisen sydämmen täytyy jäätyä. kuinka minä wärisen wilusta; täällä ei ole mitään, joka woisi ihmisen sydäntä lämmittää."
—"Eikö sinulla ole mitään minulle Annalta?"
—"Minun kieleni on yhtä kylmettynyt, kuin sydämmeni, muuten olisin jo ammoin teille sanonut, että Anna neitsyt on käskenyt minun teitä terwehtimään ja pyytämään teitä tulemaan sinne, minne arwelen teidät saattaa, hänelle wastaan, jos nimittäin uskallatte henkenne minun haltuuni."