—"Hywät ystäwät," sanoi Martti pappi wihdoin kääntyen wieraihinsa, jotka ihmetellen oliwat seisattuneet katsomaan morsiamen äkillistä muuttumista. "Kuten näette, tänä aikana tapahtuu ihmeitä joka haaralla. Jumala on jälleen lahjoittanut meille rakkaan tyttäremme, hetkellä, jolla olimme jo hänen kadottaa. Warustettu hääpöytä on muuttunut kahden rakastawan kihlajais=pöydäksi, tulkaa nyt kaikki ottamaan osaa meidän iloomme. Sitte minä puhelen teille miten tämä ihme on tapahtunut."
Eräitä wiikkoja sen perästä Martti pappi seisoi onnellisen morsiusparin edessä lukien wihkimys=sanoja, ja kun hän nyt ilosta wapisewalla äänellä kysyi tyttäreltänsä, tahdotko ottaa tämän Yrjö Eeronpojan j.n.e., silloin Anna wastasi taas niin, mutta se ei ollut enää tuo unessa käwelijän tunteeton niin, sillä hänen kaswoissaan loisti nyt se autuus, jonka tuntee se, joka myrskyn keskeltä on yht'äkkiä päässyt toiwotun sataman tyweneen.
Wuoden ihanimpana aikana sai nuori pariskunta wiettää lempiwiikkoja. Syys toi uuden sodan kuningas Sigismundin ja Kaarle herttuan wälille. Suomen lopullinen kohtalo oli määrättäwänä. Nuijasodan wiimeinen näytös oli alkanut. Yrjö Eeronpojan lewoton henki ei woinut silloin jäädä joutilaaksi. Hän syleili Annaa ja sanoi:
—"Tahdotko minun istua täällä wai mennä?"
—"Ei, ei, Yrjö, minä rakastan sinua liian paljon woidakseni isänmaalta ryöstää sinun woimallista neroasi. Mene, mene."
Ja Yrjö meni. Hän katosi pian moni=waiheisen sodan melskeesen. Suomen woimakas aatelisto koetti wiimeiseen asti puolustaa Sigismundin wallan nimellä omaa asemaansa Suomessa. Mutta kansa ja kansan ystäwät oliwat jo kyllästyneet tähän aateliston puoli=itsenäiseen asemaan ja he yhdistyiwät kaikki Ruotsin wallan=hoitajan Kaarle herttuan lipun alle. Nuijasodan historia kertoo minkä surullisen lopun sai tämä maassamme ensimmäinen koe muukalais=malliin tehdyn ylimys=wallan istuttamiseen.
Lähes kaksi wuotta oli Yrjö ollut poissa eikä Anna ollut hänestä saanut mitään tietoa, kun siihen aikaan ei ollut enemmän postia kuin sanomalehtiä. Martti pappi oli sill'aikaa tullut kiwuloiseksi ja pyytänyt apulaista. Sitä hän odotti joka päiwä. Talwi oli taas tulossa ja sitä waikeammaksi käwi Martin toimittaa wirkaansa. Oli eräs lauantai ilta, ulkona tuuli ja satoi lumiräntää. Jo oli tullut wallan pimeä, ja Martti pappi istui nojatuolissaan, miettien huomista kirkonmenoa, joka nyt häntä peloitti. Riitta istui salissa kehruupuunsa ääressä pyörittäen wärttinäänsä, Anna oli istunut keskelle lattiaa, leikitellen pienen Martin kanssa, joka käweli ensimmäisiä askeliaan ja juoksi hajasäärin ja horjuen äitinsä syliin. Silloin kuului askelia eteisessä, kaikki hypähtiwät ylös, samassa myös salin owi awautui ja sisään astui nuori pappi.
—"Yrjö," kiljasi Anna ja juoksi, taluttaen pientä Marttia kädestä tulijalle wastaan, sillä Yrjö se todellakin oli, joka sodan tauottua oli wihittänyt itsensä papiksi ja tuli nyt apellensa wiran toimittajaksi.
Parin wuoden perästä Martti papin kuoltua, Yrjö Eeronpoika sai hänen wirkansa. Ei koskaan ollut uutterampaa pappia kappelissa ollut. Hän opetti kansaa sekä kirkossa että kodissa. Eräissä wuosissa hän sai lukutaidon lewitetyksi kaukaisimpiin kyliin ja kappelin asukkaat waurastuiwat suurella wauhdilla. Elinaikanaan sai Yrjö nähdä tämän ennen wähäisen kappelin emäpitäjänä, joka nykyaikana on Keski=Suomen isoimpia seurakuntia, Yrjö ja Anna saiwat elää yhdessä korkeaan ikään. He oliwat hywin onnellisia. Heidän monista perillisistään oli wielä monta miespolwea kirkkoherroina Salojärwellä, ja heidän kaukaisimmat jälkeläisensä tiesiwät wielä puhella esiäitistä Annasta, jota aikanaan oli nimitetty Salojärwen kukkaiseksi.