HÖLMÖNEN. Kuin, suokaat anteeksi, oletteko te silmänkääntäjä?
OLUVINEN. (Hiljaan.) Ah! minulle juohtuu mieleeni jotain— silmänkääntäjä—oikein—(Kovasti Hölmöselle.) Niin ystävä, nyt näen, syyttä sinua ei kestkiivariksi ole pantukaan. Minä olen, niin kuin jo arvasit, silmänkääntäjä ja tämä minun rouvani on myös silmänkääntärinnä.
HÖLMÖNEN. Minun isäni isän langolla oli poika, jongan vaimon sisaren mies eli kuullut veljensä puhutelleen miestä, joka Pietarissa käydessään sanoi kuulleensa haastettavaksi siellä olleen silmänkääntäjän, joka oli syönyt hevoisen kuorman palavia tappuroita ja juonut tynnyrin tervan päälle ikään kuin siirappia ja sitte oksenneen niin paljon vettä kadulle, että ihmiset luulivat hukkuvansa ja pitivät yllä helmojansa—hi hi hi!
OLUVINEN. Hän oli lapsi minua vastaan. Minä voin tehdä vieläki ihmeempiä,
HÖLMÖNEN. Rukoilen nöyrimmästi, näyttäkäät meillekin ihmeitänne.
OLUVINEN. Teille? ha ha ha! Teille minun ihmeitä, joita vaan suurimmissa kaupunkeissa olen näytellyt. Ei ystäväni. Ne maksavat paljon.
HÖLMÖNEN. Minä kutsun kaikki Hölmölän kyläläiset, ja maksamme niin paljon kuin voimme.
OLUVINEN. Ei ystäväni, se häpäisisi koko minun konstini, jos tämmöisessä pienessä kylässä rupeisin näyttelemään.
(KATRI ja MARI tuovat ruokaa pöydälle.)
HÖLMÖNEN. Katri! Mari! rukoilkaat tekin Herraa.