YKSI KATSOJA. Hän, näet, on luvannut sielunsa hitolle, joka nyt auttaa häntä aikanansa, vaan sitte muuttaa hänet samatekuin hän nyt nuo elävät. Ken tiesi nekin ovat ihmisiä.
TOINEN KATSOJA. Ihmisiä! Voi onnettomia!
OLUVINEN. Nyt saatte nähdä kaunimpia asioita, jotka todellaki panevat teitä ihmettelemään. Ensin minä ajan ulkoa tuon seinän läpi hevoseneni ja rekineni ja vaimoneni tähän tuvan lattialle, jonka sitten muutan järveksi lainehtimaan, ja viimen juon veden ja teiät koko joukon—ja vaimoniki.
LIISA. Minutki, voi, minua peloittaa.
KATSOJA. Jäi tänne hiis sinun juodaksesi.
TOINEN KATSOJA. Minun juokoon, mutta näytän hänelle minäki.
MARI. Vaan minä en usko ennen kuin näen.
KATSOJA. Voi, me menemme kuin kärpäset vedessä hänen vatsaansa.
OLUVINEN. (Ottaa hiilen ja piirtää kehän seinään.) Tuosta kehästä, ystäväni, minä ajan. Mutta yhden ainoan välipuheen minä tarvitsen; se on, teillä ei saa olla rahaa taskuissanne. Jos kellä on, se antakoon ne nyt minulle siksi ajaksi, kuin pääsen takasin.
YKSI KATSOJA. Tässä on minun rahani.