TOINEN KATSOJA. Ja minulla ei ole niin kopeekkaa.
MARI. Tuos' on minun vuodenpalkkani.
OLUVINEN. (Joukon annettua rahansa.) Noh, se on hyvä! Mutta pikkusen tempun vielä pitää muistuttamani: teistä ei yksikään saa mennä ulos ettenkä ketään laskea ulkoa ennen tuloani. Nyt viekäät nuo elävät rekeen. Kestkiivari, sinä seiso ovella vartiana.
HÖLMÖNEN. Niin kuin naulattu, teiän armonne. (OLUVINEN ja LIISA menevät, joukko asettautuu kahden puolen seiniä katsoen kehään seinälle.) Mariseni, syrjäite, kavota ettei aja päällesi, kas niin, lapseni.
KATSOJA. Eipäs häntä jo näy.
HÖLMÖNEN. Kova en seinä, lapseni, kuva, se, näet sen, on aika hongista, se.
TOINEN KATSOJA. (Avaa vieressänsä olevan ikkunan ja katsahtaa ulos.) Nyt kavottakaat, ei näy enää reen kantojakaan.
KOLKUTUS OVEN TAKANA ja ÄÄNI. Hoi kylänvanhin, kestkiivari, missä hitolla ovat ihmiset kylässä.
HÖLMÖNEN. Kaikilla on aikansa, odottele. (Kolkutus.)
YKSI KATSOJA. Laske, Kestikiivari, laske, näät sen, näkee asian oikein ja voi sen meille selittää.