—"Siellä owat waimot ja wanhimmat heidän lapsistansa."
—"Teillä on omasta warasta riski työwäki."
—"On."
—"Oma wäkikö on raatanut uudispellon?"
—"Oma; he owat siellä olleet kynsi kansi koko kesän, paitsi niityn aikana."
Olisin pitkittänyt puhetta ukon kanssa enemmänkin aikaa, mutta hän oli niin harwapuheinen, ettei se menestynyt. Hän oli niin miettiwäisen näköinen, ikäänkuin häntä olisi rasittanut joku salainen waiwa ja huoli; siitä kai se tuli, ett'ei hän ruwennut mihinkään pitempiin keskusteluihin, wastasi wain kysymyksiini niin lyhyesti kuin taisi ja niin teki aina turhaksi minun puheille pyrkimiseni.
—"Te olette tainneet elämässänne kokea monta kowaa tässä talossa?" lausuin wiimein taas kysywäisesti ukolle, ikäänkuin uudestansa hakien puhetta.
—"On, monta kowaa on koettu, mutta waikka kokee, eipä hylkää herra!'" lausui ukko wakawasti, josta kuulin että hän on lukenut taikka kuullut jolloinkin Runebergin 'Saarijärwen Paawon.'
—"Mistä te sen lauseen olette kuulleet?" kysyin häneltä pikaisesti.
—"Nuorin poikani, Matti, hakee waikka maan=raosta käsiinsä kaikenlaisia kirjoja; hän jouto=aikoinansa lukee niitä minulle huwiksi, minä kun olen sokea, enkä sentähden woi itse lukea. Hän on paljon niidenkin lukemisella minua huwittanut, mutta kaikkein enimmän hän on lohduttanut murheellista sieluani Jumalan sanalla.—Matti on minun silmäni; Jumala olkoon kiitetty! kun minulla on toki wielä korwat itselläni."