Kun talonwäki oli saanut tietää kotopaikkani ja matkani tarkoituksen ja määrän, rupesin tekemään heidän kanssaan keskustelua.
—"Eikö tässä talossa olekkaan nuorempaa mieswäkeä?" kysyin minä.
—"On minulla mies" wastasi waimo.
—"Missä se on kulkemassa, koska ei häntä kotona näy?" kysäisin taas.
—"Kyllä hän kotoisalla on, waan se on wielä terwa=haudalla terwaksia särkemässä," wastasi waimo.
—"Herra Jumala!" huudahdin minä, "tämmöisellä ilmalla ja näin myöhään!
Ettekö pelkää, että hänelle on joku wahinko tapahtunut?"
—"Minun Heikilläni ei ole tapana laskea lukua pahoista ilmoista eikä myöhäisistä ajoista: hän tekee työtä säihin ja aikoihin katsomatta, tawallisesti niin kauan kuin woimansa riittäwät, ja kun ne rupeawat uupumaan, silloin hän kyllä tulee kotiin," sanoi waimo innokkaasti, jota tehdessään hän nähtäwästi oli hetkeksi unhottanut käsillä olewat surut ja huolet.
—"Mutta kun tuolla ulkona on niin ankara ilma ja semmoinen lumen tulo, jos se sinne uumertuisi?" arwelin minä taas.
—"Hauta ei ole kaukana kodista, ja se on tiheän metsän sisällä, josta on myrskyllä hywä suoja: kyllä hän tulee, kun joutuu, soattepa nähdä," lausui waimo luottawasti.
—"Joko kauan on asuttu tätä taloa?" kysyin taas, ikäänkuin kääntääkseni puhettamme toiselle uralle.