"Niin oiwalliset siiwet!"
"Entä sarwet sitten!" ilkkuiwat pojat keskenänsä ja lähtiwät pois.
Meidän on jättäminen pojat siihen, pitämään omaa yksimielistä menoaan, ja seuraaminen Wikloa, että näkisimme wielä hänen kotiinmenonsakin ja että saisimme täydellisen kuwan tuosta tapauksesta.
Wiklo=raiska olikin kummallisen näköinen tuossa asussaan: selkä suorana ja pitkä aidas tungettuna takinhihain läpi; lakki nurinpäin päässä, ja lakin läpitse esiin pisti otsan puolelta nuo terästetyt kaksi rautaista sarwea; kapula suussa, jonka molemmat päät ulkoniwat jotenkin pitkälle; posket pullollaan kuin puhuttu rakko; sen näköinen oli tuo mahtawa taikuri, kun hän läpimärkänä käydä lötysteli kotiansa kohden. Onneksi ei ollut toki kowin kylmä ilma, sillä jos niin olisi ollut, olisi hän warmaan paleltunut; mutta siksi oli aamupuoleen kylmä, että hänen takkinsa jäätyi ja sitten se ropisi hänen käydessänsä; yhtä isoksi onneksi Wiklolle oli myös se, ett'eiwät ihmiset wielä olleet nousseet ylös, jonkatähden hän pääsi kenenkään huomaamatta kotikartanollensa.
Wiklolla oli kotonansa mykkä weli, joka myös oli wähämielinen, mutta hän oli hywin wahwa woimistaan.
Kun Wiklo tuli kartanolleen, ei hän sopinut sinne tulemaan suoraan, takkinsa hihoista työnnetyn aidaksen tähden, waan hänen täytyi kujasta tulla siwuttain. Tuo mykkä weli oli jo noussut ylös ja pukenut itsensä täyteen asuun, ja oli, juuri kun Wiklo kartanoon tuli, katsomassa akkunasta kartanolle. Kun hän hawaitsi Wiklon tulon semmoisessa asussa, säikähti hän kowin tuota outoa otusta ja luuli häntä itse piruksi. Hän sieppasi heti tangon (korennon) käsiinsä, töytäsi kauheasti molisten ulos tankonsa kanssa, suoraan Wiklon päälle. Wiklo koki hypätä pois hullun weljensä edestä, mutta toinen juoksi kuin riiwattu hänen perässänsä. Se oli kummallinen näkö: toinen hyppäsi edellä kuin hurja, peläten henkeänsä, ja näyttäen todellakin joltain lentoon pyrkiwältä rullilta, joka ei kumminkaan woinut nyt enää sitä tehdä juuri nousseen auringon ylhäällä=olon tähden; toinen jäljessä, tanko suorana. Tuota hirmuista tanssia tehdessään molisiwat he molemmat kauheasti, toinen sentähden että oli mykkä, ja toinenkin sai wain jonkunlaista ääntä kapulaisensa raoista ja pullistuneista poskistansa päästetyksi hädissään. Mikä sen tietää, mikä siitä olisi wiimein tullut, mutta kaikeksi onneksi heräsi muukin talonwäki tuosta molinan pakosta ja rytinästä, huomasiwat heti asian oikean laidan, kiiruhtiwat paikalle ja pelastiwat Wiklon tuon hurjistuneen wähämielisen weljen kynsistä.
Tieto tuosta tapauksesta oli jo ensi päiwänä kylän joka ihmisellä, ja se antoi heille paljon lystillistä puheenainetta sekä pilkantekoa, ja ennen pitkää se oli tietona ympäri naapuripitäjiä.
Wiklolle ei toki tullut sen suurempaa wahinkoa, kuin että hän nuurui jonkun wuorokauden tuota kylmää kylpyään; mutta hän häpesi niin kowin huonosti onnistunutta rullireissuaan, ett'ei hän moneen wuoteen kehdannut tulla ihmisten seuraan, ja hänen tenhokonstinsa kadottiwat kerrassaan kaiken arwonsa.
Poikain ylimielinen käytös Wikloa kohtaan tuntuu jotenkin kowalta, mutta tuo pakana=uskon ajoilta esi=isiltä peritty taikuus on kansassa lujassa kuin synti. Nousewan walistuksen työ oli murtaa ensin niiden patsaat, ja ne eiwät hewillä heltineet; täytyi antaa oikein aika iskuja, sillä isostihan iso tarwitsee. Noita iskuja on annettu ympäri maatamme muillekin Wiklonlaisille. Kun nuo julkiset noidat kerran on saatu kukistetuiksi, on taika=usko kansaan jäänyt liewemmässä muodossa, joka waatii toisenlaatuisia parannuskeinoja kuin Wiklo ja hänen laisensa.