Kun ma pääsin saunaan, selkesikin pian syy pitkälliseen odotukseeni tuolla owen takana: ukko ei ollut huomannut sitä, että siellä joku ihminen ryskytti owea, waan oli luullut tuulen sitä rämyyttäwän, niinkuin se tekikin sille myötäänsä ilman ihmisen auttamatta. Kun owi oli niin hatara ja muutenkin rempallaan, eikä siinä ollut luotettawia kiinnipitimiä, niin ukko oli sitonut sen kiinni saunan periseinää pitkin raketulla lawalla olewaan reen jalasten paininpuuhun joillakuitta witsoilla ja rihmoilla, ja sen hän oli tehnyt niin sompelomaisesti, ja koneellisesti, ett'ei itsekään saanut sitä auki muutoin kuin wäkirynnäköllä. Sauna oli hywin pieni: kun waari muorinensa makasi mainitulla perässä olewalla lawalla, ja kun siinä oli wielä joitakuita astiain kimpilautoja kuiwamassa ja wielä päälliseksi mainittu paininpuu jalaksinensa aiwan seinän wieressä kynsillään, niin lawalle ei ollut ajatustakaan päästä maata; penkkinä, siwuseinällä, oli waan yksi pieni hirren kapula, jossa ei ensinkään sopinut makaamaan ja lattia oli sekä siiwotoin että kylmä, jotka syyt tekiwät sen kelpaamattomaksi makuusijaksi. Muuta neuwoa ei ollut, täytyi ruweta tuolla penkin tapaisella, lawaa wasten nojallaan, istua kykkimällä yötänsä wiettämään. Jos kuinkakin olisin teetellyt, niin unta ei tullut; rupesin siis tekemään puhetta ukon kanssa.
—"Onko pitkästi tätä teiltä likimmäiseen naapuriin?" kysäsin ukolta.
—"Puolitoista peninkulmaa", wastasi hän.
—"Eipä sitten ole naapurista apua odottamista, jos joku äkkinäisempi turma sattuisi tulemaan", sanoin taas.
—"Ei; täällä pitää tulla toimeen omistansa", wastasi ukko tyytywäisesti.
—"Te olette kaiketi saaneet monta kowaa kokea elämässänne?" kysyin taasen.
—"Eikö mitä; aikaanpa tuota on tultu", sanoi siihen ukko.
—"Teiltä on kuollut paljon lapsia?"
—"Yhdeksän kappaletta."
—"Joko lapsianne kuoli ennen tänne tuloanne?"