—"Jo kaksi, kaikki seitsemän owat täällä kuolleet."
—"Mutta jos otaksumme, että lapsenne owat kuolleet sentähden, kun heiltä on puuttuneet kaikkein tähdellisimmät elämän tarpeet", sanoin minä warowasti.
—"Eikö mitä", sanoi ukko. "Myllerön Matilla on ollut paljon huonompi toimeentulo kuin meillä, ja yhtäkaikki sen lapsi=kakarat eläwät kaikki terweinä, ja owat punaposkisia ja pulleroisia kuin hylkeet.—Semmoiset mielipiteet owat aiwan joutawia—kuka kuolemasta estää? Syy lastemme kuolemaan on waan se, ett'eiwät ne—eläneet", lausui ukko huolettomasti ja wähän närkästyksissään.
Kun ma huomasin, ett'ei senlaatuiset puheet huwittaneet ukkoa, käänsin puhettani toiselle uralle ja kysyin: "kumpika teistä on wanhempi, tekö wai muorinne?" (—muori oli aikoja nukkunut—).
—"Ämmähän tuo on pian kymmentä wuotta nuorempi minua."
—"Onko talon emäntä wanhin lapsistanne?"
—"Wanhin; ja onpa siinäkin ollut wastusta meidän osaksemme, saadessamme häntä ihmiseksi", sanoi ukko, ikäänkuin peläten, että taas uusisin sen ikäwän lasten kuolemajutun.
—"Wäwynne näyttää kelpo=mieheltä?"
—"Onhan se; tawallinen työmies se on."
—"Minusta näyttää siltä, että hän on parempi kuin tawallinen", wäitin ukkoa wastaan.