"Heikki!" kuiskasi sairas tuskin kuultawasti.
"Niin, paras ystäwäni", kuiskasi soturi wuorostaan, kallistuen sairaaseen päin.
Sairas painoi silmänsä jälleen kiinni ja wieno puna nousi hänen kauniille ja kalpeille kaswoillensa; näyttipä siltä kuin hän olisi nyt tahtonut wäkisinkin elää.
"Sinä et ole pelkuri, et isänmaan petturi, sen olen omilla silmilläni nähnyt; wäärin olen sinua tuominnut—te woititte", sanoi taas towin päästä sairas katkonaisesti kuiskaten.
"Me woitimme, armaani, mutta liian kalliin uhrin se minulle maksoi", sanoi soturi wärisewällä äänellä.
"Sinun tähtesi tahdon minä elää—häpeämme on poistettu, Heikki", sanoi sairas ja ojensi terween kätensä Heikkiä kohden, jonka tämä otti hellästi omaansa.
Sanomaton autuus näkyi lepääwän sairaan kauniilla, naisellisilla kaswoilla.
Naisellisilla?!!! Aiwan niin.
Olemme jo ennen maininneet wihollisen patteria wastaan rynnäkköä tehtäessä erään talonpoikais=pukuisen nuorukaisen lyöneen kanuunan sytyttäjältä tulilangan pois ja sytyttäjän kumoon. "Tuo meidät pelasti, hurraa! eteenpäin pojat!" kuultiin silloin Hertzen'in huudahtawan. Sittemmin nähtiin saman nuorukaisen, wihollisen kanssa käsikähmässä ollessa, huimiwan ja hutkiwan wihollisia seipäällänsä minkä ennätti. Tulisessa tappelun tuoksinassa ei kukaan joutanut nuorukaisesta sen enempää lukua pitämään; wasta sitten kun sodan liekki oli sammunut, ruwettiin tarkastelemaan kaatuneita ja haawoitettuja. Heikki oli patterilla tarkastajien joukossa ja ensimäiseksi kohtasi hänen silmänsä maassa makaawan, talonpoikais=puwussa olewan nuorukaisen. Tuntui kuin suuri jäämöhkäle olisi jysähtänyt Heikin sydämeen, sillä hän aawisti ja pelkäsi jotakin. Heti meni hän tuon oudon, kaatuneen nuorukaisen tykö ja käänsi häntä katsoaksensa onko hänessä wielä henkeä. Kuka woipi kertoa Heikin hämmästyksen, kun hän tuossa kaatuneessa tunsi oman morsiamensa, Liisan. Hän oli muuttanut säweämmän miehenpuolen puwun päällensä ja silti ei Heikki häntä tuntenut. Heti sitoi Heikki haawoitetun wuotawan olkapään, laittoi hänet kantopaareille ja kantoi hänet muiden awulla tuohon syrjäiseen mökkiin. Sitten juoksi hän hakemaan sota=lääkärin, joka heti tuli ja sitoi haawan paremmasti. Parwi wihollisia pääsi patteria walloitettaessa pakoon ja heitä takaa ajettaessa lennättiwät he laukauksen ja se haawoitti Heikin morsiamen.
"Hywästi nyt, armaani; minun täytyy sinut jättää Jumalan ja hywäin ihmisten huostaan, isänmaa kutsuu minua", sanoi Heikki aamulla rakkaalle sairaallensa.