Nuolena lensi sanoma ympäri puhto= ja kyläkunnan, että Kontti=Anna on taipaleelle pyryyn kuollut. Kujasta kujaan, talosta taloon, portailta portaille kuului se huuto. Waimoja kerääntyi esimiehen kartano täyteen ja nytkös oli itsekullakin jotain kerrottawaa ja sanottawaa wainajasta. Woi kuinka hän oli heidän mielestään ollut nöyrä, hiljainen, siweä, ahkera, säästäwäinen j.n.e., eiwätkä he olleet löytää kyllin sanoja häntä ylistääksensä.
Niinhän se on. "Hywä on koira kuoltuaan, paha ennen elettyään", sanoo sananlasku, ja niinpä näytti nyt mummunkin laita olewan. Hänellä oli nyt ystäwiä kyllitellen, kun hän ei enää heitä tarwinnut. Hän oli heidän tykönänsä eläessään ollut köyhänä, alastomana, sairaana, isoowana ja janoowana; oliwatko he häntä huoneesensa ottaneet, waatettaneet, syöttäneet ja juottaneet, ja oppineet?—Minä pelkään ett'eiwät olleet niin tehneet ja minusta tuntui mummo noille ulkokullatuille, hitaille ystäwillensä sanowan: "ei ikään minulle ole tämmöistä ystäwyyttä osoitettu". Silloin kun heidän ystäwyytensä osoitukset wainajalle oliwat korkeimmallaan, heräsi sielussani kysymys: onkohan ihmiskunta täyttänyt welwollisuutensa wainajaa kohtaan? Ulkoa päin en saanut wastausta tuohon sisälliseen kysymykseeni, mutta omasta sydämestäni nousi wastaus ja se oli kolkko: ei.
"Mummo ei tarwitse enää teidän apuanne eikä hywyyttänne, mutta teillä on hänen turwaton ja langennut tyttärensä pienen lapsensa kanssa, osoittakaa hänelle ja muille köyhille itse teossa ystäwyyttänne ja laupeuttanne; sitä mummo nyt anoo teiltä", sanoin waimojoukolle.
Muistutettuamme esimiestä mummon Sannan hoitamisesta, lähdimme toistamiseen kotimatkalle.
Jos missä näimme palatessamme kaksi ihmistä tulewan yhteen, niin heti kuului: "Kontti=Anna se kuuluu kuolleen taipaleelle pyryyn", ja tuon uutisensa he kertoiwat oikein ilosta loistawilla silmillä, melkeinpä niinkuin he olisiwat päässeet rutosta ja sitä toisilleen ilmoittaneet!
"Sittenpä hänestä on päässyt", kuulin erään wastaawan tuon uutisen kertojalle; silloin käänsin pääni pois heistä ja kiirehdytin hewostani.
Nyt pääsimme rauhassa matkustamaan aina tuohon taipaleella olewaan mökkiin asti. Astuimme sisään.
"Näittekö mummoa kylällä?" kysyi heti sisään tultuamme mökin eukko, melkein niinkuin hätäilemällä.
"Näimme jo taipaleellakin", wastasin.
"Mitä! Taipaleenakin?" sanoi eukko ja lääpsähti istumaan penkin tapaiselle. Hän näkyi aawistaneen jotain ja tuo wastaukseni kai wahwisti hänen aawistustansa.