"Engelskan kieltä wielä wiiden pennin edestä!" sanoi taas eräs poika ja niin meniwät he kaikki mahti=kielet läwitse. Ukko suoritti ne suurella pontewuudella; näyttipä siltä, kuin hän olisi oikein innostuksissaan noita käsketyitä opinnäytteitä tehdessään. Pojat eiwät pettäneet ukkoa, sillä he antoiwat hänelle wiisi penniä jokaisesta mongerruksesta, ja ukko oikein hykersi ilosta käsiänsä saadessaan niin paljon rahaa. Tuo kaikki huwitti poikia niin paljon, ett'eiwät he näyttäneet mitään muuta näkewän eikä kuulewan.
Sillä ajalla, johon tämä kertomukseni on kuuluwa, oli wielä tuo turmiota tuottawa kotitarpeen wiinan=poltto woimassa.
"Jospa minulla olisi wielä kymmenen penniä lisäksi, niin…"
"Mitä niin?" sanoi eräs poika, katkaisten siten lauseen.
"Niin saisin korttelin—wiinaa", sanoi ukko ilosta loistawin silmin.
"No, harakkatanssia wielä, niin minä annan kymmenen penniä!" sanoi eräs poika uhraawaisesti.
"En, sitä en tanssi", sanoi ukko melkein harmissansa.
"No, mutta kymmenen penniä!"
"En sittenkään."
"Wiinakortteli?"