Asari oli kookas, uljas ja pulskea, täysi=ikäinen poika. Hän oli luonnoltansa hiljainen ja siiwo, ja moni kylän neito loi häneen halukkaita silmäyksiä. Hän olikin kunnioitettu kyläläisten kesken ja jotenkin tiedonhaluinen. Hän hankki usein itsellensä hyödyllistä kirjallisuutta lukeakseen, mutta wanhat miehet eiwät tuota tieteilemishalua katselleet juuri hywillä mielin, sillä he arweliwat kaiken muun tiedon liialliseksi, paitsi mitä heidän awiisinsa woiwat antaa. Kristillisen ja siiwon kaswatuksen saaneena, oli Asari todellakin kaikinpuolin miellyttäwä ja toiworikas nuorukainen.
Kun Linnalan Kaisu nyt oli melkein yksin niin mahdottomien rikkauksien perillinen, niin hänelle ilmestyi myös mahdoton paljous kosijoita. Kaikki oliwat rikkaita taikka muutoin jollain tawalla loistawia, sillä köyhät ja alhaiset eiwät tulleet tässä kysymykseenkään.
Ruokolassakin oli pitkät ajat kannatettu suwun kunniaa ja talon warallisuutta rikkailla naimisilla. Se olikin menestynyt, sillä saattaahan rikkaissakin olla kelpo ihmisiä. Ruokolaiset oliwat naimisissaan katsoneetkin samassa sydämensä waatimuksia kuin warallisuuden karttumistakin; silti oli se menestynyt. Mutta ajanpitkään oli se menetystapa kiinnittänyt heidän ajatustapaansa siinä asiassa hieman wääriä mielipiteitä. He luulotteliwat näet, että rikasten ei sowi naida muita uin rikkaita, eli niinkuin he sanoiwat: "ihmiset ihmisiä, ja piiat, rengit toisiaan." He wäitteliwät, waikka kyllä siiwosti, että kyllä kait rakkaus tulee jäljestä, kun kerran yhteen tullaan; waikk'ei sitä alussa olisikaan. Se ajatustapa teki sen, ett'eiwät Ruokolaisetkaan pitäneet köyhää ihmistä siinä arwossa kuin rikasta, waikka kuinkakin kunnollinen hän olisi ollut. Mahdottoman siiwoja kun oliwat, ei tuo halweksiminen heissä tullut juuri monesti näkywiin eikä kuuluwiin, ei julkisesti silloinkaan. Mutta kun tuli pitempi keskustelu ihmisten sisällisestä ja taloudellisesta tilasta, pilkisteli tuo pahankurinen, ihmisiä halweksiwa kurjuus ehtimiseen heidänkin sydäntensä akkunoista.
Niiden ajatustapojen ja mielipiteiden hedelmä oli sekin, kun Asarin isä käski poikansa eräänä iltana kamariinsa kahdenkesken. Asari oudostui tuosta kowin, sillä sitä ei ollut isä koskaan ennen tehnyt.
"Etkö ole ajatellut ruweta naimaan?" kysyi isä, kun oliwat tulleet kahdenkesken.
"Miksi, isä, sitä kysytte? kysyi Asari punastellen ja hämmästellen, sillä hän ei ollut ennalta aawistanut semmoista keskustelua.
"Nyt olisi niin kowin hywä tilaisuus sinulla siihen", sanoi isä.
"Missä?" kysyi Asari, yhä punastellen.
"Linnalassa."
Nyt wasta Asari=rukka punaiseksi lensi. Hän ei tiennyt mitä piti tuohon wastata. Hän koki siloitella istuintansa ja hieroa käsiänsä ja katsella sinne tänne; sisällinen taistelu näkyi riehuwan tuolla kärhennetyssä sydämessä ja kaikista näkyi, että isä oli johonkin arkaan paikkaan koskenut.