"Mitä oudompaa? Kuolema kuin kuolema."
"Jospa muistomerkkiin olisi kirjoitettu: Tässä lepää waiwoihinsa waipunut, niin ei olisi siinä uteliaisuudelleni aihetta, sillä tauti, sairaus ja kuolema tuottaa aina waiwoja, mutta lewottomuuteensa waipunut, se on jotakin aiwan toista, Ei, minun täytyy yhdellä tahi toisella tawalla saada siitä selwä", sanoin minä ukolle lujasti.
"Mitä hyötyä luulisitte siitä olewan itsellenne?" kysyi ukko kolkosti.
"Onhan ihmisen aina niin hywä tietää sitä, mitä ei ennestään tiedä, semminkin kun asia on hämärällä werhottu; tiedättehän siitä jotain kertoa?"
"Minä olen wanha mies, muistan ja tiedän paljon."
"Te kerrotte siis minulle, eikö niin?" sanoin hänelle ihastuksissani; olinpa tarttua häneen syliksi.
"En."
"Ja minkätähden ette?" sanoin wuorostani säpsähtäen.
"Sentähden, ettei minua haluta juoruta."
"Juoruta! Ei suinkaan se juoruamista ole, jos puhun sen, minkä tietää todeksi."