"Ja kuitenkaan ei ole missään juoruttu enempää, kuin juuri teidän utelemassanne asiassa", sanoi ukko tylysti, ja katsoa muljautti taasenkin minua silmiin.
"Kuinka se niin on?"
"Niinpä se on. Kukin kertoo asian oman makunsa ja aistinsa mukaan, ja wiimein tulee siitä semmoinen soppa, ettei siinä ole totuutta nimeksikään."
"Ette lupaa minulle kertoa, waikka asian tunnutte hywin tuntewan?"
"En, niinkuin olen jo sanonut, en mistään hinnasta", sanoi ukko puoliwihastuneen tawalla. Samassa alkoi hän mennä lenkuttaa wäärine säärineen katua myöten aika wauhtia, ja paksu nystyräsauwa kolisi katuun semmoisella woimalla, että olisi luullut kuulewansa tampin petkeleiden jyrinän.
"Kuulkaa, kuulkaa! Ettekö woisi minua ohjata jonkun toisen luo, joka minulle woisi jotain siitä kertoa?" huusin hänen jälkeensä, mutta hän ei näyttänyt kuulewan ei näkewän, mennä weiwasi waan eteenpäin, mutisten itsekseen minulle kuulumattomia sanoja.
Minusta tuntui ukon käytös hywin kummalliselta. Kauan seisoin siinä katsellen hänen jälkeensä, käsittämättä kuitenkaan hänen umpimielistä jylhyyttään.
Wihdoin lähdin käwelemään majapaikkaani. Heti sinne tultuani rupesin kyselemään asian perustuksia, ja silloin sain tietää, että waskiseppä Kilanderin leski woisi siitä kenties antaa joitakin tietoja.
Suoraa päätä ohjasin askeleeni mainitun lesken asuntoa kohden. Sinne tultuani huomasin, että porwarioikeuden saaneet talon asukkaat oliwat osanneet oikein käyttää aikansa, sillä warallisuus, hywä järjestys ja puhtaus wallitsi kaikkialla. Miehensä kuoleman jälkeen harjoitti leski hänen ammattiaan, ja kaikki käwi hywin.
Kysyttyäni emäntää, osoitettiin minulle eräs kamari missä sanottiin "matammin" olewan.