Kun äiti toipui sen werran mielenliikutuksestansa, että hän woi puhua, sanoi hän hiljaa: "Jumala on kuullut rukoukseni, lapseni."
Esa=poika juoksi nyt sille pensaalle, josta pikku sisko löytyi ja jossa tuo loistawin kiiltomato oli. Kun hän katseli loistokohtaa tarkemmin, hawaitsi hän ettei siinä ollutkaan yksi, waan kokonaista kolme matoa. Ne oliwat aiwan yhdessä ryhmässä, siltä näyttiwät ne niin suurilta, siltä loistiwat ne niin isosti, ja nyt ne näyttiwät pojan mielestä loistawan entistä kirkkaammasti, oikein wilkuttamalla: niin ainakin hän wäitti—olipa todellakin niinkuin korkein kaitselmus olisi ne siihen asettanut.
Nyt lähdettiin kotia kohden. Wäsyksissä oli tuo paljon waiwaa nähnyt, paljon walwonut ja paljon rakastawa äiti, waan paljon jaksoi hän wieläkin, sillä olihan hänellä nyt sylissä rakas lapsensa. Niin mentiin, ponnistettiin eteenpäin ja kun äiti uupui, kantoi Esa=poika pikku siskoaan.
Ei ollut wielä aamu waljennut, kun he tuliwat kotiin. Siellä ei ollut yksikään silmä ummistunut, niin sywästi oliwat he huolehtineet uhraawaisen äidin ja häntä sääliwän pojan yöllistä matkaa.
Ei tarwinne kertoa, minkä hämmästyksen sekaisen ilon waikutti näiden hakijain palaaminen ja lapsen löytäminen. Erittäinkin pelosta puolikuollut isä ilostui niin, että oli siihen läkähtymäisillänsä.
Paljon oli äiti jaksanut rakastetun lapsensa tähden, mutta nyt hänen woimansa uupuiwat. Hän kaatui kowalle tautiwuoteelle ja taisteli kauwan elämän ja kuoleman wälissä. Usein juoksi lapsi äitinsä sairaswuoteen luo ja silitteli hänen kuihtuneita kaswojansa. Silloin awasi äiti riutuneet silmänsä ja katsoi lastaan. "Lapseni", kuiskasi hän silloin ja painoi taas silmänsä umpeen. Wihdoin parani äiti, mutta olisikohan niin käynyt, jos ei tuo pelastettu lapsi olisi ollut hänen silmäinsä edessä?
* * * * *
Wuosia kului ja pikku Kaisa kaswoi ja wahwistui. Hän waurastui pian ketteräksi ja wilkkaaksi ja sentähden oli hän kaikkien lemmikki. Erittäinkin oli hänen lapsellinen mielikuwituksensa tawattoman wilkas ja sattuwa. Se nosti jo aikaisin kaikkien huomiota ja sen wuoksi sai hän aiwan nuorena puhuttelijoita ja kysymyksien tekijöitä, wanhoja ja nuoria, eikä kukaan katsonut arwonsa alenewan, jos puheli tuon lapsen kanssa. Tuommoisissa tilaisuuksissa antoi hän niin sukkeloita ja asiaan kuuluwia, ytimekkäitä ja selittäwiä wastauksia, että olisi luullut hänen olewan suuren, wanhan ja kokeneen wiisaustieteilijän; sepä seikka se juuri olikin, joka hänelle niin paljon ystäwiä toimitti, sillä hänessä oli totuus kätkettynä ikäänkuin itsestänsä.
Kaikkein noiden hywien ominaisuuksien ohessa, oli hänellä oikkujakin, sillä hän oli oikein aika wiiripää. Hän ei pelännyt mitään waaraa ja wanhempien alin=omaisena pelkona oli, että tyttö jonakin kertana taittaisi niskansa. Hän kiipeili korkeille huoneiden katoille ja pitkiin puihin ja kun sitten ruwettiin hätäilemään ja ehynnä häntä alas neuwottelemaan, oli hän jo maassa, ennenkun ennätettiin mitään yrittääkään hänen auttamiseksensa. Kuinka hän niin joutuin itsensä alas toimitti, usein hywinkin waarallisilta paikoilta, sen ties taiwas; mutta summa waan oli se, että tyttö jo juosta wilisti tuotakin tuokempana, niin että kangas kopisi ja wirsut jaloista sinkoiliwat, iloisesti samalla nauraa heläyttäen. Hän oli ensimäinen syksyisellä ja wiimeinen kewäisellä heikolla jäällä. Siellä hän keikkui ja leiskui kaikkien muiden ihmisten suureksi kauhuksi, mutta mitään wahinkoa ei waan hänelle tullut, sillä aina hän pelastui ikäänkuin ihmeen kautta.
Waikka tyttö olikin tuommoinen heisakka ja wiiripää, oli hän wanhemmillensa kuitenkin nöyrä, kuuliainen ja tottelewainen kuin lammas, milloin waan hän oli heidän käskettäwillään, mutta omassa olossaan tahtoi hän waan elää omaa, wapaata ja huimaa elämäänsä. Wanhempiaan rakasti hän kaikella lapsen rakkaudella, eikä rikkonut heitä wastaan leikilläänkään. Wanhemmat rakastiwat myös sanomattomalla rakkaudella tuota pikku huimapäätään, ja he waroitteliwat ehtimiseen häntä wälttämään noita alituisia waaroja, joita tyttö näytti ikäänkuin etsiwän, mutta hän wastasi waan: "mitä joutawia, eihän waaraa koskaan tule, kun waan eteensä katsoo."