"Joutawia! Olisinhan usein ollut tilaisuudessa wastaanottamaan tarjoamaanne palkintoa, jos niin halpamielinen olisin ollut, että tuon wähäisen palweluksen olisin tehnyt palkinnon himosta", sanoin minä.
"No millä tawalla woisin sitten teille kiitollisuuttani osoittaa?"
"Sen woitte aiwan pian tehdä, wieläpä aiwan helpolla tawallakin."
"Kuinka? miten?"
"Samanlaisella pienellä palweluksella."
"Jos kuinka suurella, kun se waan on minun wallassani … mutta millä tawalla … sanokaa!"
"Kertomalla omasta elämästänne minulle; minä huomaan, että teitä waiwaa joku sisällinen suru", sanoin minä, tarkastellen samassa häntä.
Hän säpsähti ne sanat kuultuansa ja sisällinen taistelu näkyi saaneen wallan; hän sijoitteli itseään, wäänteli käsiään ja huokaili raskaasti.
"Tämän pyynnön woisin kieltää keneltä hywänsä, mutta teiltä en woi", sanoi hän towin päätä puoli=surullisesti.
"No, alkakaamme siis…! Joko kauwankin olette ollut poissa kotitienoistanne?" aloittelin minä.