'Älkää ajako, hoi! Älkää ajako, teiltä putosi jotain', huudettiin silloin meidän jälkeemme, mutta entistä kiiwaammin säyhysi Moppe.
Me tunsimme, kuinka Pekka kiiwaasti kopeloitsi kuormaa, kai tunnustellaksensa, oliko mitään pudonnut.
'Älkää ajako! todellakin putosi', kuului samassa toisen kerran.
Siinä leipätynnyrin ja häkin nurkan kulmauksessa oli kirwes pystyssä; se oli ollut siinä kotoa lähtein. Me tunsimme, kuinka Pekka kiireesti sieppasi kirween suojapaikastaan.
'Tule sinä tuomaan pudonnut kalu tänne, jos tahdot saada oikein kunnon terwetulijaiset', huusi Pekka nyt wuorostansa; mutta hänen äänensä hieman wärähteli, jota en ollut koskaan ennen kuullut.
Koira lakkasi haukkumasta ja juoksi hewosen luo; Pekka herkesi myös taaksensa tirkistelemästä, mutta kirwestä ei hän waan heittänyt pois käsistänsä.
'Mikä se oli, sanokaa, hywä Pekka?—Putosiko meiltä mitään?' sanoimme yhteen ääneen puolipeljästyksissämme.
'Eihän sitä mitään pudonnut. Mikäpä ne kaikki tietää … eihän ne mitään hywää … soo, ruuna!'
'Toisin minä nätin tytön oman talon tupaan, Mutta waikka pyytelenkin, äiti ei waan lupaa', j.n.e. lauloi nyt Pekka, mutta hän lauloi täyttä kurkkua, jota hänen ei oltu kuultu koskaan ennen tekewän, jopa niin, että korpi kajahteli.
Nyt ei meitä enään nukuttanut ja päiwäkin rupesi pian walkenemaan. Kallelle ei ollut pudotessaan tullut muuta wahinkoa kuin se, että hän oli wähän loukannut nenäänsä.