Nuoret ja eloisat kun olimme, aioimme lähteä matkustelemaan, tutustuaksemme paremmin armaaseen isänmaahamme. Kesä oli kauneimmallansa ja me laskimme jo ennakolta lukua, kuinka hauskaa meillä tulisi olemaan. Tehty niinkuin päätetty, ja me lähdimme matkaan.
Isäni wanha ystäwä ja koulutoweri B——m oli prowastina S——n pitäjässä. Tätä ystäwäänsä ei isäni ollut nähnyt kaukaan aikaan; sentähden käski hän meidän käydä sanomassa hänelle terweisiä, jos waan sattuisimme niillä piirteillä matkustaissamme kulkemaan. Tämä tuntui mielestämme niin tärkeältä tehtäwältä, että melkein suoraa päätä matkustimme sinne.
Kartanolle tultuamme huomasimme, kuinka porstuan owipielistä kaksi hentoa olentoa salaa tirkisteli meihin, mutta kun me tulimme lähemmäksi, wetääntyiwät he ujostellen pois.
Me astuimme prowastin wirkahuoneeseen ja tawallisen terwehdyksen tehtyämme, sanoin hänelle isäni terweiset. Siitäkös ukko niin ilostui, että hän tarttui syliksi wuoroin kumpaakin meistä ja halaili niin innokkaasti ettei tahtonut tulla loppua.
'Wai niin, wai ystäwäni poika ja hänen ystäwänsä! Kukapa olisi uskonut, että hänen poikaansakaan saapi edes tawata. Kuinka wanhukset woiwat? Owatko he terweinä?——Mutta mitäpäs näistä kyselen, sillä onhan wielä aikaa. Te saattekin luwan olla meillä koko kesän, huwittamassa meitä, wai kuinka?—Eikä mitään estelemisiä, sillä eihän ylioppilailla ole mihin kiirettä.—Pois päältänne ja taloksi', kiirehti ukko melkein komentawasti.
Samassa pistäysi hän huoneesta pois. Kauwan ei hän kuitenkaan wiipynyt, ennenkun palasi takaisin, tuoden mukanansa pruustinnan ja pari ujoa neitiä.
'Waimoni, wanhempi tyttäreni Mari ja nuorempi Tiina', esitteli hän heidät meille.
Hekin toiwottiwat meitä terwetulleiksi ja kehoittiwat olemaan niinkuin kotonansa.
Kun taloon tultuamme oli jo jotenkin ilta, oli teepöytä pian walmiina ja me kaikki istumassa sen ympärillä. Siinä meidän piti tehdä ankaraa tiliä wanhempaimme woinnista, terweydestä, toimeentuloista, kotipuolemme kuulumisista, yliopiston oloista ja muista semmoisista.
Pakinoidessamme siinä iloisesti yhtä ja toista, astui jo selwästi esille neitien luonnetten erinkaltaisuus. Wanhempi heistä oli kahdenkymmenen yhden wuoden ikäinen. Hän oli pitkänsolakka hento olento ja hänen paksu kellertäwä tukkansa riippui waltawana hänen hartioillaan kahtena wankkana palmikkona. Hän oli täynnä arwokasta wakawuutta, mikä ensi katsannolla tuntui hiukan kankealta ja kylmältä itsepintaisuudelta. Hän puhui harwoin ja silloinkin wähän erällänsä, mutta jokainen hänen sanansa oli hywin mietitty, ja tarkalla waa'alla punnittu. Hänen suunsa meni harwoin hymyyn, mutta silloin kun se tapahtui, kaunisti se sanomattoman wiehkeäksi hänen kowalta wiwahtawat kaswojensa juonteet. Semmoisena oli hän sangen wiehättäwä.—Nuorempi, kahdeksantoista ikäwuottansa täyttänyt, oli sisarensa täysi wastakohta. Hän oli lihawanlainen, lyhyenläntä tytön tyllerö, punainen ja mehewä kuin täysin kypsynyt mansikka ja semmoinen lärppä, ettei juuri monta semmoista elämässään tapaa. Sanojensa säännöllisyydestä huoli hän wiisi, mutta tulla niitä waan piti niinkuin turkin hihasta. Mutta waikka hän oli tuommoinen heisakka, ei kuitenkaan hänen puheensa, alinomainen kikkerä naurunsa ja elehtelewä ruumiinsa liikunto tuntunut wastenmieliseltä. Päinwastoin tawoitti hän käytöksellään puoleensa muiden mielisuosion, sillä hankalimmissakin kohdissa osasi hän tehdä puheissa ja töissä semmoisia sukkeluuksia ja käänteitä, että ne saattoiwat jokaista läsnä=olijaa miellyttää. Lyhyesti, hän oli niinkuin kultasiipinen perhonen, joka wasta siiwet saatuaan iloisesti lentelee kukasta kukkaan, antaen kullekin heistä hywäntahtoisen suutelon.