'Niin, se on iloista kuulla, kallis Hiskiakseni, kun sinä olet tyytywäinen minuun. Kaikki riippuu sinun hywyydestäsi ja rakkaudestasi, sillä jos en minä olisi onnellinen, niin et sinäkään woisi olla … enhän silloin woisi olla sinulle mieliksi.——Sinun kanssasi uskaltaisin waikka maailman ääriin', sanoi Mari ja hänkin kiersi hennot kätensä minun ympärilleni.
'Mutta tuskin olisimme tähän onneemme päässeet, jos et sinä olisi asiaa ensin aloittanut', sanoin minä.
'Mitä, kuinka … minäkö aloittanut…?' sanoi hän ja minä tunsin kuinka hänen kätensä irtaantuiwat kaulastani.
'Niin, armahani.'
'Mitä puhut, Hiskias, kuinka sitä olisin tehnyt?'
'No kirjoittamalla minulle ensiksi.'
'Kirjoittamalla sinulle ensiksi! Kuinka, Hiskiani, leikilläsikään woit minusta semmoista sanoa, että minä olisin kirjoittanut ensiksi nuorelle miehelle?'
'Sinä, kultaseni, lasket nyt leikkiä. Minä luulen, että tuo onnemme luoja kirje on minulla wielä tallella ja minä woin tuoda sen sinun silmiesi eteen', sanoin minä ja lähdin sitä hakemaan.
Kaikki kirjewaihtomme aikuiset kirjeet oliwat minulla tarkassa tallessa ja hywässä järjestyksessä, jonka wuoksi löysin sen aiwan pian.—Kuinka lieneekin niin sattunut, ettei niitä ennen ollut tullut käsitellyksi, eikä päiwänwaloon saatetuksi.
Minä riensin, kirje kädessä, woittoriemulla saliin ja annoin sen waimoni käteen.