Tuskin oli hän siihen silmänsä luonut, kun hän päästi kipeän parahduksen ja kaatui pyörtyneenä lattialle.
'Herra Jumala! Mikä sinulle nyt tuli?' huudahdin minä ja riensin häntä auttamaan.
Minä kannoin hänet sohwalle ja koin häntä wirwoittaakseni tehdä minkä woin. Onneksi ei hän ollut kauwan tunnottomuuden tilassa, ennenkun hän rupesi silmiänsä aukomaan.
'Woi, Hiskias! me olemme surkeasti petetyt', oliwat hänen ensimäiset sanansa, kun hän rupesi puhumaan.
'No, mitä Jumalan tähden tämä nyt on, mikä sinua waiwaa?' koin hätäyksissäni sanoa.
'Me olemme petetyt.'
'Petetyt! mitenkä petetyt?'
'Tuo kirje ei ole minun kirjoittamani?'
'No, kenen kirjoittama se sitte on? Onhan se selwästi sinun käsialaasi', sanoin minä wuorostani wähän hämmästyneenä.
'Se ei ole selwästi minun käsialaani, waikka sitä on kyllä mestarillisesti koetettu jäljitellä; siitä pilkistelee esiin Kallen käsiala ja hän sen on kirjoittanut … woi meitä, Hiskias', sanoi waimoni surullisesti.