Eräänä kertana otin minä taas asian puheeksi, sillä minä tahdoin waikka mistä hinnasta saada tukalan elämämme parannetuksi.
'Miksi sinä, rakas Mari, olet noin kummallinen? Tuntuu siltä kuin sinä pitäisit koko jutun minun rikoksenani ja minä saan sentähden kärsiä hirmuisesti', alottelin minä.
'Tiedänhän minä, ettei se ole sinun wikasi, Hiskias; syytön olet sinä ja sinä olet rehellinen mies, semmoisena kunnioitan minä sinua aina. Mutta sinä olet petettynä lähestynyt minua ja se ei ole minulle saman tekewä, sillä silloin se ei ole Jumalan sallimuksesta tapahtunut.— Muuksi en minä woi tuota juttua ottaa ja siihen en woi mitään', sanoi hän kolkosti ja siihen asia taas jäi.
Se oli pisin puhe, mitä hän oli pitkään aikaan puhunut.
Semmoisenaan kului taas joku aika.
Eräänä kertana astuskeli hän wakawana kuin haamu minun luokseni. Hän oli nyt entistä kalpeampi ja kädessään piti hän erästä kirjettä. Luokseni päästyään ojensi hän sanaakaan lausumatta kirjeen minulle ja kääntyi takaisin hitaisilla askelilla. Kun hän oli poistunut, silmäsin minä kirjeeseen.——Se oli Tiinalta. Sen huomattuani wawahdin minä, mutta aloin sitä kuitenkin lukea; se kuului näin:
'Rakas sisareni, Mari!
Kirjeestäsi näin minä, että sinäkin olet saanut tietoosi tuon kamalan ja murhaawan petoksen. Minä sen olen tiennyt jo siitä saakka, kuin Hiskias tuli wiimeiseltä yliopistoretkeltänsä meille, ja se tieto oli surman isku nuorelle sydämelleni. Liiassa uteliaisuudessani satuin minä silmäilemään niitä kirjeitä, mitkä Hiskias oli mukanansa tuonut ja wiattomassa waromattomuudessaan heittänyt talteen panematta. Silloin huomasin heti, ettei tuo sinun ensimäinen kirjeesi ollutkaan sinun kirjoittamasi, waan hänen. Maailma musteni silmissäni ja oitis käsitin minä kaikessa kauheudessaan, kuinka törkeän petoksen esineiksi me wiattomuudessamme olimme joutuneet. Sen kyllä tunnen, että tein kowasti wäärin, kun luin noita kirjeitä, mutta minulla oli ennakolta asiasta jonkunmoinen waistomainen aawistus ja se minut wietteli. Nyt woin sinulle ilmaista, etten ole miestäni alusta alkainkaan rakastanut, waan kaikki tuli luullun sallimuksen pakosta. Mutta sitten kuin tulin käsittämään asian kaikessa walossaan tahi—pimeydessään, jouduin minä petoksen woimattomaksi uhriksi ja siinä syy minun äkkinäiseen mielenmuutokseeni, jota niin paljon on ihmetelty.—Anna anteeksi, rakas sisareni, mutta asian näin pitkälle mentyä tunnustan nyt sinulle, että rakkauteni esine oli juuri sinun Hiskiaksesi ja uskoni on wielä nytkin se, että olisimme toisemme käsittäneet, jos ei käärme olisi kawalaa leikkiänsä ruwennut wälissämme lyömään. Woi minua, mutta hänessä luulin minä löytäneeni elämäni kumppanin, sillä hänessä luulin tawanneeni jotakin jaloa, puhdasta ja wilpitöntä.—Tätä en olisi koskaan kenellekään ilmoittanut, sillä aikomukseni on ollut wiedä salaisuuteni kanssani hautaan, mutta kun sinäkin sen tiedät, on minulle nyt kaikki yhtä.—En ole yrittänytkään häneltä tätä salaamaan, koska siihen olen peräti woimaton ja minä en woi koskaan hänelle anteeksi antaa sitä hirweää rikosta, kun hän on sekoittanut sen järjestyksen, jonka Luoja on itsekullekin määrännyt. Woi, rakas sisareni! Liian halpana kauppatawarana he pitäwät naisen sydämen, kun he uskaltawat sen kanssa harjoittaa pelkkää kawaluutta, ja kuitenkin loi Luoja naisen ihmiseksi niinkuin miehenkin. Minun wahwa uskoni on, että wääryys kostaa aina itsensä ja niinpä näyttää käywän meilläkin, sillä elämämme on waan pelkkää narrinpeliä ja tämä on murhaawaa. Tämä ei olekaan minulle enää minkään arwoinen ja minä kuolisin niin mielelläni, sillä loppuisihan silloin nämä katkerat tunteet. Minkäpä tähden minä eläisinkään, sillä kaiken muun lisäksi hän on ruwennut—juomaan ja siten täydentänyt rikostensa sarjan. Eikö tämä kaikki ole hirweätä ja yhtäkaikki waaditaan naiselta, että hän on welwollinen nurkumatta kaiken tämän kärsimään ja kantamaan, mutta ettei niin ole, sen kyllä tulewat tapaukset osoittawat.—Tällä en suinkaan tarkoita, että sinun elämäsi pitäisi olla niinkuin minun, olen awannut sydämeni sinulle ainoalle, joka minua ymmärrät. Elä sinä onnellisempana kuin onneton sisaresi, joka on elämänsä yhdistänyt suurimman konnan kanssa, mitä koskaan on maailmassa ollut. Sinun kumppanisi on puhdassydäminen ja hän ansaitsee kaiken rakkautesi ja kunnioituksesi. Eläkää onnellisina! Sitä toiwoo sortunut sisaresi——Tiina.'
Kowa hämmästys käsitti minut kirjeen luettuani, sillä nyt minä ymmärsin ja käsitin kaikki täydessä walossaan. Ei ollut enään mitään mahdollisuutta, mitään toiwoa, että perheellinen elämämme palaantuisi wielä entiseen lämpymään sydämellisyyteen. Kolkko, kylmä ja kuollut tulewaisuus oli edessä ja se kowin kauhistutti minua. Eipä siinä wielä kyllä, mutta Kalle ja Tiina oliwat myös samassa kadotuksessa ja tähän sydänten haaksirikkoon oli syynä tuo melkein wiattomalta näyttäwä, katala kirje, jonka kawaluuden minäkin nyt wasta oikein oiwalsin.
Kaiken kauhistukseni seasta en woinut olla huomaamatta ja ihmettelemättä sitä teräwämielistä älykkäisyyttä, millä sisarukset oliwat sydäntensä surmaksi urkkineet salaisuuden kaikkine haaroineen tietoonsa sumuisesta hämärästä ja wieläpä osanneet siitä tehdä niin oikean johtopäätöksen, ja kaikesta tästä ei kuitenkaan minulla ollut pienintäkään aawistusta.—Woi kuinka waarallista on laskea leikkiä wiattoman ja puhtaan naissydämen kanssa, sillä ei ole yhdentekewä millä tawalla hänet omakseen saa ja mitä tietä hänelle mies tulee.