Minä hyppäsin heti apua hakemaan; lapsi otettiin pois, ja itse sairasta hoidettiin ja waalittiin kuten parhain taidettiin. Illalla nähtiin taudin helpottawan ja minä kiittelin Jumalaa hänen parantumisestaan.
Mitä nyt seurasi? Ei mitään muuta, kuin että elämämme käwi entistä synkemmäksi, entistä kolkommaksi, entistä kylmemmäksi; semmoista se äkkinäinen iloisuus waan aikaan sai, eikä elämän parannuksesta jäänyt mitään toiwoakaan.—minun surullani ei ollut mitään rajoja.
Ajan=oloon rupesi waimoni iloiset hetket tihenemään tihenemistään, mutta yhä synkempi synkkyys seurasi niitä ja hän päiwitteli wäliajat pahoinwointiaan. Minä koetin kaikin tawoin saada selwille tuon kummallisen elämän muutoksen syytä, mutta ei, salaisuutena se waan pysyi.
Eräänä kertana satuin minä tuommoisena iloisena aikana astumaan waimoni kamariin. Samassa tuokiossa hawaitsin, että hän hätäisesti kätki jotain. Silmänräpäyksessä olin minä käsittäwinäni asian oikean laidan.
'Rakas Mari! Ethän toki Jumalan tähden ole ruwennut…'
'Minä olen … olen, olen, olen, … näitkö sinä, Hiskias, sen…? Älä ole minulle paha … ethän ole? Onhan minun nytkin hywä olla ja sinä sanot olewan sen mieliksesi. Ethän onnettomalta waimoltasi woi kieltää wähäisiä ilon hetkiä…? Olethan minulle aina niin hywä että … että … mutta eihän se ollut mitään, ei, ei mitään, enkä minä kätkenyt mitään … woi Hiskias…'
Niinkuin näytti, höpisi hän tuommoisia kauhean hämmästyksensä tähden, mutta hänen kielensä sammalsi ja hän kaatui tunnottomana wuoteelle. Minä kostutin hänen päätänsä kylmällä wedellä ja etikalla, ja toimitin hänet oikein maata; hetken päätä rupesi hän säännöllisesti hengittämään ja nukkui.
Nyt oli minulla hywä tilaisuus tarkastella, mikä se oli jonka hän minun tullessani niin ketterästi pisti piiloon. Waikka waistomaisesti käsitinkin asian, hämmästyin kuitenkin suuresti, kun piilosta löysin puolilleen juodun——wiinipullon. Jumalani! Warmaa siis oli, että hän oli ruwennut—juomaan.
Seuraawana aamuna, kun hän wielä oli puoli=sairaana eilisestä juopumuksestaan, menin hänen kamariinsa. Olin päättänyt pitää aika nuhdesaarnan, sillä nyt luulin siemenen lankeawan hywään maahan. Sinne tultuani hawaitsin kuitenkin, että hän oli jo ennakolta warustanut itsensä kaikkea wastaan=ottamaan; hän oli synkännäköinen ja loi minuun, huoneeseen tultuani, tutkiwan silmäyksen.
'Sinä, rakas Mari, olet alentunut ja langennut niin suureen siweelliseen rikokseen, ettet siitä woi wastata Jumalan eikä ihmisten edessä', aloittelin minä.