Toista oliwat rakastawaiset saaneet kuulla, kuin mitä toiwoiwat. He oliwat rohkeina ja iloisina uskaltaneet asiansa esitellä päätöksen alaiseksi, mutta päätös oli heille melkein sama kuin kuoleman tuomio. Sanomaton murhe waltasi molempien heidän sydämensä.
Kuka sitten oli tuo onnellinen Möttölän Hannu? Pari sanaa sen selwitykseksi.
Möttölä oli samaa pitäjästä kuin Rönkköläkin. Se oli warakas talo, yhtä warakas kuin jälkimäinenkin. Möttölän isännän, Laurin, rinnalla kiilsi iso hopeinen kunniaraha, aiwan samoin kuin Wilpunkin, mutta Lauri piti sitä jokaisessa sopiwassa ja sopimattomassa tilassa, sillä hän oli Wilppua turhamielisempi; päälliseksi oli Lauri kihlakunnan lautamies.
WI.
Kalkki tässä kertomuksessa ennen kerrotut ja wasta kerrottawat seikat owat tapahtuneet seitsemännellätoista wuosi=sadalla. Se ei ollut aina aiwan hauskaa se aika. Huomattawa on, että armas isäinmaamme silloin kuului Ruotsin waltioon. Waltiolliset olot eiwät olleet wielä silloin oikein wakaantuneet. Ankara wihollisuus wallitsi Wenäjän karjalaisten ja Suomen pohjolaisten wälillä. Toisinaan johtiwat asianomaiset hallitukset noita rajalaisten sotia; mutta usein raiwosi hirmuinen sota heidän wälillänsä silloinkin, kun hallitsijain kesken oli tyyni rauha. Ne sodat syntyiwät itse kansasta ja niitä johdattiwat talonpoikais=urhot. Syitä wihollisuuden ilmi leimahtamiseen ei kaiketi ylen paljon tarwittu, ja kosto seurasi kostoa. Kummaltakin puolen rynnättiin rajan yli ja suitsuawat rauniot, tapetut ja raiskatut ihmiset osoittiwat jälkiä, mistä wihollinen oli kulkenut.
Olkoon tämä lyhykäisesti sanottu selwitykseksi, että paremmin ymmärtäisimme sen=aikuisia oloja.
Semmoinen rajasota oli taasenkin syttynyt ilmituleen. Tieto Wenäläisten maahan=ryntäämisestä saapui heti sen jäljestä, kun Pentti oli käynyt onnettomalla kosioretkellänsä. Täynnä toiwotonta sydämen tuskaa, meni Pentti maansa puolustajain riweihin. Siellä urhoollisissa taisteloissa luuli hän woiwansa edes hetkeksikään unhottaa sydämensä ankaran tuskan. Urhoollisuutensa, wäkewyytensä ja neuwokkaisuutensa tähden waikeimmissakin kohtauksissa pääsi hän aiwan pian Suomalaisten päälliköksi. Joka paikassa ja joka aika oli Pentti miehineen wihollisten niskassa ja tiellä, niin tawoin tullen heille pahimmaksi hirmuksi ja kauhuksi. Yhtä hywin, waikka ylimalkaan woitolla, eiwät Suomalaiset kuitenkaan woineet estää kaikkia Karjalaisten tuhotöitä. Moni perheen isä suri poltettua taloaan, ryöstettyä omaisuuttaan ja poiswietyjä lapsiaan ja waimoaan; moni tyttö surmattua sulhoaan.
* * * * *
Inka tuli Pentin kosioimisen jälkeen aiwan synkkämieliseksi. Ei ollut siinä kyllin, että hän ei saanut omakseen sitä, jota hän niin werrattomasti rakasti, waan hänen isänsä oli sen lisäksi ilmoittanut, kenenkä kanssa hän tahtoi tyttärensä yhdistää, ja juuri sitä määrättyä elämänsä kumppania oli Inka ilmoisen ikänsä sydämestänsä inhonnut hänen hassumaisuutensa wuoksi.
Metsä tuli tyttö paralle mieluisimmaksi paikaksi ja lehmipaimeneen riensi hän siitä lähtien wäkisinkin, waikka isä koetti kaikilla keinoilla häntä sieltä estää, sillä hän pelkäsi siitä ammatista Ingalle waaraa karhujutun jälkeen. Tuntuipa kuitenkin Wilpun mielestä siltä, kuin Pentti olisi jotain muutakin pelastanut karhun kynsistä, paitsi kellokasta.