"Aas Wenäläisen ruoka!" kiljasiwat he wimmaisesti.
Mutta Pentti huilasi jo aikawauhtia alas tuosta waarallisesta ja hyrskywästä koskesta. Wiholliset kiirehtiwät jälessä, waan Siitarin niemessä meni yksi heidän wenheensä tuhansiksi pirstoiksi, sen paikan kawaloihin, teräwiin salakareihin.
Niin mentiin taas joku matka eteenpäin, Pentti edellä ja eheäksi jääneet wiholliswenheet perässä. Jälkimäiset käyttiwät soutamista awuksensa suwanteissa, jonka wuoksi he yhä alkoiwat saawuttaa. Sen hawaitsi Pentti. Hän siwalsi kengät pois jaloistaan ja wähensi päältänsä muitakin waatteita. Sitten annatti hän Ingalla nuoran wenheen pohjalta, jolla wiholliset oliwat hänet köyttäneet. Sen sitoi hän kiireesti wyötäisillensä, heittäen siihen sylen pituisen irtaimen pään.
"Nuot roistot laskewat meidän päällemme ja saattawat meidät ainakin surman suuhun. Sitä wälttääksemme täytyy meidän kenties jo ennakolta hakea aalloista turwaamme. Niin pian, kun minä sanon: 'tartu lujasti nuoraan kiinni!' niin tee se heti ja koe pysyä hengittämättä siksi, kun taas nousemme weden päälle. Kumminkaan en sitä tee, ennenkuin wiimeisessä hädässä. Lupaatkos niin tehdä, rakas Inka?" puheli Pentti.
"Minä luotan sinuun elämässä ja kuolemassa, Pentti. Waikkapa wielä saisimmekin hautamme kosken kowiin hyrskyihin, en sitäkään pelkää, sillä kuolemakin sinun kanssasi on ihana", sanoi Inka tyynellä luottamuksella.
"Jumalan nimeen sitten! Sinun tähtesi, Inka, uskallan waikka mitä", sanoi Pentti, lyöden wahwat ja suonikkaat kätensä wanhan peräsimen ympärille.
Jo tultiin juuri tuohon kahta peninkulmaa pitkään, hirmuiseen Pyhäkoskeen. Toinen takaa=ajawista wihollisten wenheistä oli jo ehtinyt aiwan liki; toinen oli jäänyt jäljemmäksi.
Eräässä paikassa Pyhäkoskessa on jyrkässä, wiiden sylen korkuisessa kalliorannassa äkkimutka, joka on ikäänkuin jonkunmoinen pussinperä. Kaikkien alastulijain on laskeminen aiwan sen pussinperän kautta, sillä ylempänä olewan hirmuisen Pällinkorwan putouksen wäkewät, kallioiden wäliin ahtaalle puristetut pyörteet syöksewät sinne. Siinä kiidetään hirmuista wauhtia kauheaa kallioseinää kohti ja outo matkustaja luulee wenheen menewän tuhansiksi pirstoiksi, mutta niin ei käy tottuneelle laskijalle, sillä taitawasti hiipsauttaa hän aluksensa siitä seljemmäksi ja täydessä turwassa keikkuu taas heikko, rutisewa pursi hirmuisien aaltojen hartioilla, kiitäen entistä suuntaa eteenpäin.
Kappaleen ylempänä Pällinkorwan jyrkkää putousta silmäili Pentti rannan jyrkälle kalliotörmälle. Siellä seisoi mies, joka wiittoi ja huusi jotain, mutta kosken kowan pauhun tähden ei Pentti kuullut hänen sanojansa. Mies oli törmältä tuntenut Pentin ja oiwaltanut wihollisten ajawan häntä takaa. Hän esitteli Pentille jotain pelastuksen keinoa, mutta se jäi kuulematta: Pentti silmäsi taaksensa. Toinen wihollisen wenheistä oli aiwan laskemaisillaan päälle ja wiholliset päästiwät jo hirmuisen ilohuudon.
"Tartu kiinni köyteen!" sanoi Pentti äkkiä Ingalle ja silmänräpäyksessä oli se tehty. Samassa tuokiossa pärähti Pentin wenhe Pällinkorwan kowissa kuohuissa olewalle salakiwelle; Pentti laski tahallaan tuolle ikipäiwäiselle miesten syöjälle. Yhdellä rusauksella meni wenhe moneksi kappaleeksi ja Pentti ja Inka suistuiwat suin päin kauheoihin aaltoihin. Wiholliset syöksiwät samalle kiwelle, heidän käwi samoin ja siellä oliwat siis wainotut ja wainoojat yhdessä surman suussa.