Waljuna, mutta notkeana toimi Inka jäntewästi juhlawalmistuksia ja eipä liene yhtään juhlawierasta ollut, joka ei olisi luonut mieluisaa silmäystä tytön surulliseen nöyryyteen, kun hän tehtäwiään tehdessään hentona käweli lattialla. Semminkin Möttölän Hannu teki tuota ihailemistaan niin hartaasti, että hän, suu puoleksi auki, katsoi jokaista Ingan pienintäkin liikettä.
Pentin astuessa huoneeseen oliwat jo kaikki juhlawieraat koossa; he oliwat jo sijoittaneet itsensä. Kaikki pitäjän herraswäki istui pöydän takana, Wilppu itse juhlawaatteissaan pöydän päässä. Häntä likimmäisen sijan wasemmalla oli anastanut Möttölän Lauri, jonka rinnassa loisti iso hopeinen kunniaraha. Hannu ja Kasperi, hänen poikansa seurasiwat sitten j.n.e. Suuri ja wanha petäjäruhmo oli wieläkin aiwan owipielessä; siihen istui Pentti, huoneeseen tultuansa; siinä oli hän ennenkin istunut ja siitä oli hän tehnyt onnettoman kosintayrityksensä. Kun Pentti tuli huoneeseen, loi Wilppu häneen teräwän silmäyksen. Kaikista näkyi, että isännällä oli jotain painawaa mielessä; mutta Pentti ei woinut silmiänsäkään ylöspäin kohottaa.
Siitä nousi Wilppu seisoalleen ja kaikki muut tekiwät samoin. Möttölän Lauri pullisti rintaansa, että kunniaraha olisi paremmin näkywissä ja Hannu näpisteli toisen kätensä sormilla hopealla heloitettua piippuaan. Kun Inka huomasi isänsä rupeawan jotain puhumaan, ei hän woinut seisoa, waan laskeutui ensin wierellä olewalle jakkaralle istumaan. Hän aawisti jotain, pelkäsi jotain, ja Pentti loi häneen surullisen silmäyksen.
"Kunnianarwoiset kansalaiset!" aloitti Wilppu. "Olen teidät tänä päiwänä kutsunut tänne tekoni todistajiksi; sillä olenpa nyt aikonut päättää kauwan aiotun asian. (Hannu sijoitteli jalkojansa.) Elämän pituus on kallistanut pääni haudan partaalle päin ja sen raskas paino on saanut hapseni harmaiksi. Suurin, wiimeinen tehtäwäni on, että walitsen ainoalle tyttärelleni elämän kumppanin, semmoisen kumppanin, jonka kanssa uskallan suurimman toiwoni, ainoan lapseni, heittää waeltamaan elämän myrskyjen läwitse. (Hannu sijoitteli jalkojaan wielä enemmän ja Lauri pullisti rintaansa isommaksi.) Tämä kuulunee monesta kowalta, mutta sallittakoon wanhimmalle se oikeus. Tiedän senkin, että minua pidetään kowana miehenä, mutta luulen kuitenkin, ett'ei tulewa wäwyni tule katumaan kauppaansa. Tällä hetkellä minä hänen walitsen ja minä tahdon hänen sulkea syliini niinkuin suurimman toiwoni turwan. Ja sitt…"
Hannu ei malttanut enää odottaa. Hän lewitti sylinsä leweälle, mennä ryöpsähti Wilpun eteen ja sanoi:
"Rakas appeni! tässä minä tulen."
Mutta Wilppu pisti kätensä eteen ja sanoi:
"Maltappas, poikani, hetkinen wielä!" Hannu meni siis takaisin paikallensa; mutta Pentti ja Inka waaleniwat aiwan kelmeiksi.
"Minä olen pitkin ikääni kokenut etsiä totuutta, ja tunnustaa täytyy, että sitä olen löytänytkin; mutta olenpa joskus oikean sijaan löytänyt wäärääkin ja sitä kaikkiaan enimmin omasta sydämestäni. Usein on se eksynyt siten, että on pitänyt oikeaa wääränä ja päinwastoin, ja sen totuuden olen wasta myöhään tullut huomaamaan.—Älä istu, uljas Pentti, enää ruhmolla siellä owipielessä; sillä nyt ainakin täytyy toteentua: joka itsensä alentaa, se yletään. Minä olen wäärin sinua ymmärtänyt, wäärin tuominnut. Jalona, uljaana nuorukaisena olen sinua ainakin pitänyt; mutta sydämen jaloutta jalompana pidin ajallista rikkautta ja se oli elämäni suurin erehdys. Nyt wasta tunnen, mitä sinä olet minulle tehnyt, olet pelastanut ainoan lapseni kahdesta kauheasta waarasta ja lahjoittanut hänet terweenä minulle takaisin. Sinä tahdoit ja woit sen tehdä, sillä sinua elähytti puhdas ja jalo welwollisuuden tunto ja rakkaus Inkaan, jonka itse olet minulle tunnustanut. Mitä olisin minä nyt ilman lastani? Kuollut, mätänewä, wesaton kanto, joka haihtuisi pian alkuperäiseen tyhjyyteensä.—Nouse ylös, Pentti, kansan tuki ja turwa! Tule tänne lähemmäksi, että mä saan sulkea sinut syliini! Tule sinäkin, Inka, tänne lähemmäksi, että saan antaa teille isällisen siunaukseni ja yhdistää teidät ikuiseen, pyhään awioliittoon."
Kuumat kyyneleet walahtiwat Pentin ja Ingan silmistä. He eiwät aawistaneetkaan kuulewansa Wilpulta semmoista, sillä Wilppu ei ollut Ingallekaan mitään ennakolta ilmoittanut.