Mitä emäntä oli luwannut, sen hän pitikin. Hän ei antanut yhtään nurkuwaa sanaa, ei yhtään nurjaa katsetta, waikka isäntä olisi ollut kuinkakin junsa ja kärtyinen. Sopiwissa tilaisuuksissa muistutti ja neuwotteli hän, kuinka hywä se olisi, kun Antti poika pääsisi kouluun ja kuinka kiitolliseksi poika tulisi isälleen, jos tämä täyttäisi hänen hartaimman halunsa. Emäntä ei ollut kuulewinaankaan isännän kylmiä ja iwallisia wastauksia, naureli ja leperteli waan, juurikuin asiat olisiwat olleet parhaassa sopusoinnussa.
Ajanpitkään ei isännän jäykkyys woinut aiwan seisoa tuon alituisesti lehtäwän lempeyden edessä, waan wähitellen rupesi se heltimään ja liewenemään, waikk'ei hän tuntunut periaatteissansa muuttuneen. Tätä emäntä juuri oli odottanutkin, ja hän iloitsi sydämmessänsä ja toiwoi.
Sillä tawoin oli aika kulunut siihen asti, että koulu kohta awattiin syyslukukaudeksi. Emännän sydän alkoi täyttyä pelwolla, sillä asialle ei oltu tehty wielä ratkaisewaa päätöstä.
"Älä nyt, Israeli, ole paha! lupaatkos, ett'et ole…? Pojan tekee niin mieli kouluun … eikähän tuosta isoon työhönkään wielä oikein ole … kyllähän hänellä wielä on aikaa… Poikaparka nääntyy ja surkastuu surusta, kun ei pääse…—Älä nyt, Israeli, enään kiellä, mutta sano, että kyllä hän pääsee… Poika riepu olisi niin mielissään ja minun olisi niin hywä olla… Ethän kiellä, ethän…?" puheli emäntä taasenkin eräänä iltana isännälle.
"Minkähän suuren sitten luulisit pojasta tulewan, jos hänet kouluunkin panisi?"
"Enhän minä hänestä suuria toiwokaan, mutta antais hänen koettaa; aina hän siellä kuitenkin jotakin oppisi."
"Sinun mielestäsi poika pahasesi on kai liian hywä talonpojaksi, wai kuinka?" sanoi isäntä tylysti.
"Woi, älä niin sano, Israeli! Minun mieleeni ei ole koskaan juolahtanutkaan semmoista ajatusta; luulen waan, ett'ei talonpojallekaan olisi miksikään haitaksi, waikka hänkin saisi jotakin oppia. Suotta kai sinä, Israeli, waan semmoisia puhut; et suinkaan sinä sitä todella sano … enkä minä usko kuitenkaan, waikka wielä mitäkin sanoisit, ett'et sinä päästä … en waikka…" sanoi emäntä, ja katsoi miestänsä lempeästi silmiin.
"Paremminhan tuo poika on sinun kuin minun … totta nyt pane hänet mihin ikänä tahdot", sanoi isäntä tylysti, mutta myöntywästi.
"Kas niin, Israeli, arwasinhan minä, ett'et sinä woi kieltää … ilman aikojaanhan sinä wain olet estellyt … tiesinhän minä sen. Nyt on minun ja pojan niin hywä olla", puheli emäntä iloissaan ja oli kiertämäisillään kätensä isännän kaulaan, mutta tämä työnsi yhtäkaikkisesti hänen pois luotansa ja meni yrmeän näköisenä pois.