Näin puheli kaunis nainen ja puheen loputtua kiersi hän hennot kätensä solakan miehensä ympärille.
"Minä uskon, rakas Lottani, että se niin on. Wahwa wakuutukseni on, että korkein sallimus on meidät toisillemme lahjoittanut ja minä tunnen itseni sanomattoman onnelliseksi.—Kenties oli tuo ystäwämme rakastuminen sinuun hänen ainoa hairahduksensa, joka meidän tietämättämme toi hänelle surua. Mutta nyt hänen henkensä on wapautettu kaikista waiwoista, surusta ja tuskista, ja minun toiwoni on, että hän on nyt siellä, jossa wanhurskaus asuu, missä hän warmaankin iloitsee onnestamme", sanoi Oskari.
Kuihtuneen nuorukaisen hautakumpu oli tästäpuoleen paremmassa kunnossa kuin yksikään muu L——n hautausmaalla, sillä saman pitäjän nuori pastori, Oskari E. nuoren rouwansa Lotan kanssa piti siitä erinomaista huolta. Siihen oli istutettu pysywäisiä kukkaispensaita ja kesäisinä aikoina oli niiden juurelle kylwetty moniwärisiä kukkasia. Ne esiintyiwät jo aikaisin kewäällä ja ikäänkuin silmää iskeä wilkuttain kuiskiwat: "täällä, täällä lepää kuihtunut nuorukainen."