"Aiwan hywin … hänhän on wanhoja kisälli=kumppaneitani."
"No, mutta eihän Rommander ole kirjansitoja."
"Enpä minäkään oikeastaan … sitä olen wasta sitten harjoittanut, kun toinen ammatti petti tahi oikeimmin sanoen: kun minä petin ammattini."
"Missä hän olisi ollut tilaisuudessa teitä rikokseen kehoittamaan."
"Puutteet ja nälkä pakoittiwat minun lähtemään liikkeelle, sillä waimollani ja lapsillani ei ollut mitään syömistä. Päätin tulla tähän teidän warakkaasen pitäjääsen, saadakseni kirjain sitomisella ansaitakseni jotakin, täällä kun wiljellään paljon kirjallisuutta.— Kotoa lähteissä ei ollut minulla rahaa eikä ewästä, ja nälkä kuroi suoliani. Tultuani kirkonkylän edelliseen kylään pitäjäässänne, huomasin erään liki tietä olewan talon ulkohuonetten takana Rommanderin. Hywilläni riensin minä hänen luokseen ja pyysin lainaksi jotakuta markkaa, mutta hän sanoi, ettei hänellä ole rahaa yhtäkään penniä. Silloin selitti hän minulle, että tästä meni juuri siwuitse eräs kaupungista palaawa, joka oli niin juowuksissa, ettei tiennyt mitään tästä maailmasta; hewonen mennä lotosteli waan omia aikojaan. Jos minä kiireesti lähtisin hänen jälkeensä, saisin minä muka aiwan helposti anastetuksi hänen rahansa, ennenkuin hewonen weisi miehen kylään, eikä kukaan tietäisi asiasta niin mitään. Minä sitten woisin antaa hänellekin osan niin helposti saaduista rahoista.
'Oh! Sehän olisi kowin kauhea asia', sanoin minä kauhistuksissani.
'Entäpä ja … ottaisiwathan jotkut muut kuitenkin hänen rahansa ja mitä parempi se heillä olisi', sanoi Rommander kylmästi. Silloin huomasin minä, että hän oli hywässä pöhnässä.
Näljän ja epätoiwon pakottamana, ja omantuntoni ahdistamana lähdin minä suuressa tuskassa kannikoimaan teidän jälkeenne. Sydäntäni helpoitti paljon, kun näin hewosenne seisowan ja teidän makaawan, niinkuin luulin, tiedotonna tien wieressä, sillä rahojen anastuksen luulin käywän nyt aiwan helposti."
Tässä wieras keskeytti kertomuksensa.
"Mitä te sillä tarkoititte, kun piditte sitä kekälettä minun nokkani alla?" kysyi Heikki.