"Ehkäpä sitä lienee tällä kellollakin."
"Eiköpä liene."
"Woisihan sitä olla tällä kellollakin."
"Huonommallakin toki."
"Tuo tuntuu minusta joutawalta taikauskolta", sanoi suntio.
"Ei se ole taikauskoa … silloin oli hiisillä paljon isompi walta … ja näkyyhän jälet", wäitteli kertoja.
Kauwan ei jouduttu wäittelemään, sillä alhaalta, tuolta, jossa oli melkein pilkkosen pimeä, alkoi kuulua ruma ja hätäilewä äänen älinä.
"Hyi! Herra siunatkoon, mikä siellä on? Mene Sydänmaan Jussi katsomaan, joka olet rappusten reikää lähimpänä", sanoi suntio.
"En minä yksin."
"No, menköön joku kumppaniksi", komensi suntio taas.