"Siksei, etten minä tule."
"Tästähän on puoli penikulmaa kirkolle ja tie on ummessa.
"Waikka."
"Ilma on kylmä; palellut wielä tälle taipaleelle."
"Enkä palellu."
"Mutta sanoppas nyt, minkä wuoksi et tahdo tulla kyydilleni?"
"Sen wuoksi kun pääsen tämän taipaleen itsekin … kyllä minä tämän niin monasti…" sanoi hän itseensä luottawasti.
Minä luulettelin tuon tytön itsepintaisuuden olewan pelkkää teeskentelemistä. Sentähden seisotin minä hewosen, kohutin rekipeittoja ja sanoin:
"Tule nyt waan tänne rekeen peittoihin istumaan, muutoinhan sinä palellut!"
"En minä tule, en, en, en … ajakaa waan pois … kyllä minä tämän pääsen … menkää waan pois", sanoi tyttö hywin hätäisellä äänellä, takaantuen taapäin, ja huitoen molemmilla käsillään, ikäänkuin hän olisi peljännyt, että minä wäkisin nostaisin hänet rekeen.