"No eihän se sitte uusi olisikaan, kun se olisi ihan samanlainen kuin wanhakin.—Pitäisikö tämän wielä kitistä ja narista joka liitoksesta niinkuin wanha tekee?—Enkelin kuwia ja apostolin askeleita…? Mistä sinä tiedät että ne apostolin askeleita…? Äläpäs sinun koristuksesi ——eihän noita wiitsi katsoakaan", sanoi siihen eräs mies, ikäänkuin loukkaantuneena.
"Mutta maali … entinen on niin monen kirjawa … tämä ei ole kuin waan tuommoinen sinertäwän walkoinen."
"Semmoinenpa se juuri onkin hywä maali … ei sitä enään nälkäisen koreita pidetä."
"Kyllä waan siitä sopii papin paukutella, kun se kerran paikoilleen tulee … parempi entistä—paljonkin parempi", sanoi Tiitus, tunkeuduttuansa wäentungoksesta esille.
Niin, eihän hänellä ollut nyt suntiota wastustettawana.
"Mitäs Tiitus pitää uudesta kellosta?" kysyi joku joukosta.
"Eipä se ole minun mielestäni mikään erinomainen."
"Ei minunkaan."
"Ja kun tuokin kohta särkyy."
"Mistä sen tietää?"