Haastellessa yhtä ja toista kului ilta hupaisesti ja kun illallinen oli syöty yhdessä, laitettiin Heikille eri huoneeseen wuode, johon hän pani maata.
Aamulla ruwettiin kaupantekoon ja pian oli Heikki myönyt kuormansa ja ostanut ostoksensa. Hän alkoi hommata itseänsä kotimatkalle ja kokoili sitä warten ostoksiansa, sijotellen niitä kärryillensä.
Saatuansa kaikki kapineensa reilaan ja hywään järjestykseen, meni
Heikki kauppamiehelle hywästi sanomaan.
"Helkkarissa … nytkö jo…? Eihän toki niin kiirettä ole. Pitäisithän toki edes niin kauwan malttaa, että kerkiää lähtöryypyt ottamaan", puheli kauppamies, käwellen kaapillensa.
"En minä häntä nyt … mitäpä minä hänellä…", sanoi Heikki katkonaisesti.
"Oh, ei hywä pahaa tee näin sumusella ja kolkolla säällä", sanoi kauppamies, samassa kun hän kaasi kaapin läpällä olewan pikarin täyteen. Sitten kehoitti hän Heikkiä ryyppäämään.
Hitain askelin läheni Heikki tuota punoittawaa pikaria; hän ryyppäsi puolet sen sisällyksestä.
"Pohjaan asti! Samaa siinä on alla kuin päälläkin … pohjaan", kehoitti kauppamies.
"En minä … menee päähän", esteli Heikki.
"Entäpä … pohjaan waan", hopitti kauppamies.