"Kyllähän se niin taitaa olla … milloin aiot lähteä?"
"Ehkäpä sopisi jo huomenna, wai mitä sinä siihen sanot?"
"Mitäpä minulla on siihen sanomista; kun on käytynä, niin on käytynä; siinähän se", sanoi waimo.
Oli jo niin syksy, että pellot oliwat leikatut ja wilja osaksi puitukin. Seuraawana päiwänä rupesi Heikki laittelemaan kaupunki=kuormaa ja hankkimaan itseänsä lähtöön. Hän otti kuormakseen uutisrukiita, saadakseen tarwerahoja, warsinkin kun nyt sai parempia hintoja, kun ei maakunnasta wielä ollut kerinnyt suuremmassa määrässä wirrata wiljaa.
Waimonsa ja lapsensa hellästi hywästi jätettyään lähti hän. "Kun palaan kaupungista lähden minä heti keräilemään rahoja lainakirjaston perustamista warten", sanoi Heikki kartanolta lähtiessään. Sitten lähti hän ajaa hyryttelemään.
Nuorin lapsi käsiwarrellaan ja isoimmat ympärillään, seisoi Hanna kartanolla ja katseli miehensä lähtöä. Hän katsoi niin kauwan kuin häntä wähänkään näkyi, ja sittenkin wielä kun Heikki oli kääntynyt mutkan taa, katsoi waimo yhä wielä kauwan aikaa, nähdäkseen, eikö menijä wielä jostakin puunwälistä wilahtaisi. Hän oli niin ajatuksiinsa waipuneena, ettei hän huomannut ensinkään, että syksyinen ilma oli liiaksi kylmä hänen tuossa paitahihasillaan miehensä lähtöä katsellessaan ja että lapset woisiwat wilustua ja ehkäpä saada jonkun taudin. Wasta sitten kun eräs lapsista sanoi: "Äiti! Minulle tulee kylmä", hawahtui hän unelmistaan ja riensi lastensa kanssa huoneesen. Waikka äitiä wilu karsi ja waikka lasten leuwat lotisiwat kylmän tähden, ei siitä kuitenkaan tullut pahempia seurauksia, sillä ei äiti koemmin kuin lapsetkaan olleet hemmotellen kaswatetut; ainoastaan pienin lapsi oli seuraawana yönä wähän lewoton.
Heikki ja Hanna rakastiwat toisiaan sydämestään. Waikkei Heikin matka ollut sen pitempi kuin likimmäiseen kaupunkiin, tuntui Hannasta kuitenkin sangen ikäwältä ja tukalalta, kun Heikki lähti pois. Siitä tuo pitkällinen haaweksiwa miehensä jälkeen katsominen.
Mitäpä siinä oli. Heikki meni kuin menikin, ja hän tuli onnellisesti kaupunkiin. Hän oli kauan aikaa tehnyt kaikki kauppansa yhdessä paikassa ja siihen hän nytkin meni. Kauppias oli nyt käsittänyt asemansa oikein. Hän nimittäin oiwalsi sen, että hänen ammattinsa ja toimeentulonsa menestyminen riippuu juuri kansasta. Sentähden kohteli hän ihmisiä kaikin puolin hywästi ja ihmisellisesti. Tämä tapa oli wetänyt paljon ihmisiä hänen puoleensa, ja he tekiwät kaikki kauppansa tuon kohteliaan kauppamiehen kanssa; sehän se oli Heikinkin siihen taloon ohjannut.
Heti kartanolle tultuansa oli kauppamies Heikkiä wastassa. Hewonen riisuttiin yksissä neuwoin ja pantiin talliin; kärryt kuormineen wedettiin wajaan lukon taa, sillä nyt oli niin ilta, ettei käynyt ryhtyminen enään kaupantekoon.
Kauppamies wei Heikin sisähuoneeseen, tarjosi suun=awausta; tupakkaa, kahwia ja eipä ryyppyäkään unhotettu.