"Silloinpa jokainen halullinen saapi tilaisuuden mielenmäärin haukkua sinua wasten silmiä", arweli waimo.
"Niistä minä huolin wiisi, sillä tiedänpä, että heidän asiansa on wäärä ja oikean asian ei tarwitse wäärän tieltä wäistyä.—Kuinka sinä, ystäwäiseni, nyt noin puhut ja asian alussa ollessa olit sen innokas puolustaja, jopa niin innokas, että woit minuakin ohjata ja rohkaista", sanoi Heikki puoli=ihmeissään.
"Minä olen suuresti pettynyt ihmisien suhteen ja siksi olen tullut aiwan toiseen mieleen", sanoi waimo epäwakaisesti.
"Minä en ole ensinkään enään horjuwalla kannalla, sillä minä olen wakuutettu, että asia tulee toimeen, jos on waan pontta perillä.— Hywäpä on, kun minä nyt seison kun sinä horjut", sanoi Heikki.
"Kuinka sitten aiot alkaa?"
"Minä menen ensiksi kirkolle, jossa ihmiset owat osaksi jo kehittyneempiä. Siellä esittelen asiani ja ehkäpä siellä saan alun matkaan; siten toiwon saawani oman kyläläisetkin taipumaan", selitti Heikki.
"No, yritä häntä waan … saattaisipa se menestyä … enhän minä häntä todestaan…" sanoi waimo peräänantawasti ja ikäänkuin hieman häpeillen äskeistä epäuskoaan.
"Pitäisihän sitä tässä käydä kaupungissakin ennen talwen tuloa", sanoi
Heikki sitten, kääntäen puhetta toiselle suunnalle.
"Niinpä kylläkin; suolat ja kalatkinhan nuo owat kaikki", myönsi waimo.
"Ja monta muuta tarwiskalua; tarwitsee saada terästä, rautaa ja pärekatto=nauloja, sillä uusi talli pitää saada kattoon ja muutoinkin walmiiksi ennen talwen tuloa", lisäsi Heikki.