"No miten sinun asiasi owat, weli Lewenius?" kysyi Longman, sillä hän rupesi hämärästi muistamaan yöllisiä tapahtumia.
"Huonosti, huonosti, welikulta. En woi nousta ylös … tuo kirottu kylki… Kyllä se oli kowa huimaus sinulta, weli", sanoi Lewenius ähkien.
"Minä muistelen jotakin riitaa tapahtuneen wälillämme, siltä tuntuu minunkin ruumiissani, sitä luulenpa saaneenikin, jos antanutkin lienen … ethän waan weli, wihaa pidä?" sanoi Longman.
"Eikö hitossa … se ei saa tulla kysymykseenkään … olisinhan silloin oikein siwistymätön kollo——eei, semmoinen en toki ole… Kun waan pääsisin tästä ylös", sanoi Lewenius ja koetti hymyillä, mutta se käwi kowin irwistelemällä.
"Tuohon käteen, weikkonen", sanoi Longman ja kiirehti ojennetuin käsin
Leweniukselle makuullaan kättänsä tarjoamaan.
Suutansa wäyristellen ojensi Lewenius hänelle kätensä.
Nimismies ja Rommander istua mörröttiwät mykkinä.
"No mitenkä se meidän kanssamme on?" sanoi wiimein Rommander.
"Tuo poskeni … sinä sen roisto…" ärähti nimismies.
"Ettäkö minä roisto…? Älä semmoisia puhu… Yhtäläisiä roistojahan olemme kaikin", ärähti Rommander ja pöyhistyi kuin limpputaikina.