"Ole sinä siinä", ärähti talon isäntä.
"Älkää nyt, mamma kulta, meihin suuttuko; kyllä me menemme pian", sanoiwat wieraat melkein yhteen ääneen.
Ja he hankkiwat lähtöä.
Sitä ennen täytyi heidän kuitenkin miehissä nostaa Lewenius kamarin sänkyyn, sillä hän ei kyennyt liikkumaan. He toimittiwat lääkärin sitomaan hänen katkenneita kylkiluitansa.—Hywäpä oli, että kunnassa oli lääkäri.
"Nyt ei tekisi pikkanen pahaa", sanoi Longman, kun he oliwat saaneet
Leweniuksen wuoteesen.
"Sitä ei nyt tule; wiimeinen oli karahwiinissa pöydän kaatuissa", sanoi rouwa.
"Se oli saakelin häijy asia", sanoi talon isäntä, raapien korwallistaan.
"Mutta kuulkaapas, weikkoset! Kenen luona nyt ensikerran kokoonnumme?" kysyi Rommander pyylewänä.
"Jopa noiden kokoontumisien luulisi riittäwän; kowin kauhealta ja jumalattomaltapa tuo wiimeyöllinenkin jälki näyttää … saisi tuommoinen meno jo loppua, sillä minä en jaksa sitä kestää", sanoi waimo wapisewalla äänellä.
Nimismies loi waimoonsa synkän katseen. Sanaa lausumatta puristiwat Longman ja Rommander nimismiehen ja Leweniuksen kättä ja sitten he lähtiwät.