"Kyllä se on onnettomin kaikista onnettomista miehistä, joka naimisiin menee… Tuommoista niiltä saapi kuulla…Kyllä me, minä, sinä ja Lewenius, olemme kuitenkin onnettomuudessakin onnellisia, kun emme ole antaneet itseämme tohwelin alle sitoa.—Luulinpa minä tuota nimismiehen ämmääkin ensimmältä siwistyneeksi ihmiseksi, mutta nyt ymmärsin, että hän on raaka kuin nauris", kuultiin Longman'in sanowan Rommanderille mennessään.
* * * * *
Se oli lauwantai=päiwä, jolloin Heikki omantunnon ahdistamana tuli kotiinsa tuolta onnettomalta kaupunkimatkaltaan. Pyhäaamuna oli hän wähäpuheinen, miettiwän ja alakuloisen näköinen, waikka waimonsa oli kylläkin kokenut häntä lohduttaa. Kun Heikki oli eineen syönyt, pisti hän piippuunsa, istui penkille ja weteli sawuja waiti ollen. Emäntä puuhaili talouden toimien kanssa, puetti pienempiä lapsia ja toimitti heitä syömään.
"Kuinkas nyt luulet lainakirjaston homman käywän, jota niin hartaasti olet harrastanut?" sanoi waimo ja istui Heikin wiereen, sillä hän oli saanut lapset laitetuksi eineelle.
"Sitäpä minä tässä juuri mietin … ajattelen tänään lähteä kirkolle, aloittelemaan rahan keräystä", sanoi Heikki.
"Semmoisen tapauksen perästä… Oletkos tarkoin miettinyt asiaa … mitä luulet ihmisten sanowan?" sanoi waimo waaleten.
"Ole siitä aiwan huoleti. Minä en tahdo hituakaan olla parempi kuin olen, enkä tahdo hairahdustani salata yhdeltäkään ihmiseltä, sillä minusta tuntuu siltä kuin silloin warastaisin jotakin semmoista, jota ei minulla itselläni ennestään ole. Ei, minä tahdon olla semmoinen kuin olen ja toiwon woiwani wastaisella elämälläni näyttää, että minä olen itseni herra.—Minä aion alkaa toimeni semmoisena kuin olen, wai mitä sinä arwelet?" puhkesi Heikki puhumaan.
"Minä en ensinkään epäile sinun hywiä aikomuksiasi; minä tunnen sinut … sinä olet hywä mies. Se waan minua hämmästytti, että lähtisit juuri tuon tapauksen kielessä, jolloin ihmisillä on niin paljon puhumista. Mutta nyt tajuan tarkoituksesi täydellisesti … mene waan Jumalan nimeen", sanoi waimo.
"Tottahan me panemme alun matkaan, niinkuin puhe on ollut?" kysyi
Heikki.
"Totta kaiketi."