"Onhan niissä paljon kansallisia asioitakin!
"Mitä ne kansalliset asiat owat?" kysyi isäntä.
"Ne owat semmoisia kirjoituksia, joissa ajetaan suomalaisen kansan asioita, puolustetaan sen etuja niinkuin suomenkielen oikeuksia ja monta muuta semmoista", koetti kirkkoherra selittää.
"Enpä minä tiedä semmoisista. Kyllähän ne owat pitäwinään siitä aika melua, mutta se on minun mielestäni tarpeetonta, aiwan tarpeetonta. Sillä kyllähän se suomenkieli saapi sen, mitä se tarwitseekin kohti melulla. Wieläpä ne owat taistelewinaan kielen hywyydestäkin, mutta kyllähän tuota suomiriepua osaa puhua ja kirjoittaa kohtiopillakin", arwosteli tuo mielestänsä wiisas ja siwistynyt isäntä sanomalehtä.
Kirkkoherra hyngähti ja hänen suunsa wetäysi hieman nauruun.
Tutaksensa isäntää perinpohjin, otti hän pöydältä Nummisuutarit ja sanoi, ojentaen sitä isäntää kohden:
"Mistä tämän olette käsittäneet?"
"Ostinhan minä tuon", sanoi isäntä kuiwasti.
"Minkälainen tämä on mielestänne?"
"En minä tykkää koko Nummisuutareista, kaikkia sitä präntätäänkin; eihän sekään ole kuin joutawa loru, tuommoista jokapäiwäistä waan", selitteli isäntä tottuneena.